Etusivu » Päihde- ja mielenterveys » Nikotiinituotteiden käyttö vahingoittaa nuoren elimistöä pitkäkestoisesti
Sponsoroitu

Viimeisimmän Kouluterveyskyselyn mukaan tupakointi nuorten keskuudessa on vähentynyt vuodesta 2013 lähtien, mutta nuorten nikotiinituotteiden käyttöön liittyy uudenlaisia huolenaiheita.

Nuorten asenteet tupakointia sekä nuuskan ja sähkötupakan käyttöä kohtaan ovat sallivia, mikä pitää kynnyksen matalana nikotiinivalmisteiden käytön aloittamiseen.

Erityisesti huoli koskee savuttomia tupakkatuotteita ja nikotiinia sisältäviä tupakan vastikkeita. Lainsäädännön tarkennuksilla voitaisiin puuttua yhä yleistyvämpään nuuskaamiseen ammattiin opiskelevien poikien keskuudessa. 

Tupakka ja nikotiinituotteet vahingoittavat nuorena vielä kehittyviä elimiä, kuten keuhkoja ja aivoja. Lääkärit tupakkaa vastaan verkoston (DAT) puheenjohtaja ja erikoislääkäri Maria Juusela huomauttaa, että elintapatekijöiden pitkäaikaisvaikutuksista puhutaan liian vähän nuorten terveyskasvatuksessa.

– Myös nuoret itse ajattelevat pitkäaikaishaittojen olevan jossain hamassa tulevaisuudessa. Monelle on yllätys, että nikotiinille altistuminen voi esimerkiksi tulevaisuudessa vaikeuttaa lasten saantia tai johtaa keskittymishäiriöihin.

Toisille riippuvuus nikotiiniin voi syntyä jo muutaman kokeilukerran aikana. Sosiaali- ja terveysministeriön tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämisen työryhmä* painottaa toimenpiteitä erityisesti lasten ja nuorten tupakka- ja nikotiinituotteille altistumisen vähentämiseksi sekä nuorten tupakoinnin aloittamisen ehkäisyyn.

Käytännössä tämä näkyy monien urheiluseurojen sitoutumisessa savuttomuuteen ja nikotiinittomuuteen.

– Positiivista on ollut henkilökohtaisesti havaita savuttomuuden ja nikotiinittomuuden lisääntyminen kohtaamieni nykynuorten parissa, erityisesti huippu-urheilutapahtumissa, Juusela sanoo.

Juusela kantaa huolta nuorista äideistä, joilla raskaudenaikainen tupakointi on Suomessa poikkeavan yleistä. Tupakka vaikuttaa sikiön kehitykseen aivan raskauden alkuviikoilta alkaen. Lopettamisen tukeen ja ennaltaehkäisyyn tulisi panostaa ennen raskauden alkamista.

Erkki Poikosen Säätiö toimii nuorisokasvatuksen ja kansanterveyden hyväksi Suomessa

*Tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittäminen. Työryhmän toimenpide-ehdotukset 31.5.2018

Next article