Erityisruokavaliot
Raskausajan ruokavalio sopii myös raskausajan ulkopuolelle
Moni osaa jo odottaa, että raskausaikana ruokavalio muuttuu. Alkoholi tiputetaan pois, ja ruokavalioon aletaan kiinnittää enemmän huomiota. Raskausaika onkin mainio aika laittaa koko perheen ruokailutottumukset uuteen uskoon loppuelämäksi.
Isyys
Miltä näyttää perhebloggaajan arki? – 3 tunnettua bloggaajaa kertovat
Pätkäöitä, taaperoiden metkuja, tasapainottelua työkiireiden ja perhe-elämän välillä – tätä on perheellisen bloggaajan arki. Kurkkaa Mami Go Gon, Koti-Iskä88:n ja Kolmistaan bloggaajien arkeen!
Kasvatus ja oppiminen
Lue lapsellesi – 5 syytä, miksi se kannattaa
Lukeminen ja loruttelu edesauttavat lapsen aivojen kehitystä ja vaikuttavat kielen kehitykseen ja sanavaraston kokoon. Katso 5 syytä miksi lukeminen kannattaa.
Hedelmällisyys
Munasolujen pakastus – mahdollisuus hedelmällisen ajan pidentämiseen
Naisen hedelmällisyys lähtee alenemaan yleensä jo 30 ikävuoden jälkeen. Pakastamalla omia munasolujaan nainen voi saada lisäaikaa esimerkiksi sopivan kumppanin löytämiseen. Kun tyttölapsi syntyy, on hänellä munasarjoissaan noin miljoona varhaisvaiheen munasolua. Ne muodostavat niin sanotun ainutkertaisen munasarjareservin. Hedelmälliseen ikään päästessään naisella on jäljellä noin 400 000 munasolua. Naisen hedelmällisyyden lasku jyrkkenee nopeasti puolivälissä neljääkymmentä. Yksilöllinen vaihtelu … Continued
Alkoholismi
Tippakin voi olla liikaa odottavalle äidille
Alkoholi on merkittävin sikiön kehitystä uhkaava tekijä, johon odottava äiti voi itse vaikuttaa. Alkoholin aiheuttamista sikiövaurioista puhutaan nimellä FASD.