Etusivu » Tulevaisuuden terveydenhoito » Innovatiiviset ratkaisut palvelevat sekä potilasta että terveydenhuoltoa
Sponsoroitu

Hanna Salmela 

digitaalisten palveluiden maajohtaja, Suomi ja Baltia, Siemens Healthineers

Terveydenhuollon digitalisaation ajureita ovat diagnostisten datavarantojen hyödyntäminen, päätöksenteon tukeminen, ammattilaisten ja potilaiden välisen yhteistyön helpottaminen sekä oppivan terveydenhuollon palvelujärjestelmän tukeminen.

– Diagnostisten datavarantojen hyödyntäminen, esimerkiksi monipuolisilla katselimilla ja tekoälyn rikastamilla visualisointityökaluilla, on erittäin tärkeää. Vaikkapa kardiologiassa voidaan valmistautua sydänleikkaukseen tarkastelemalla HoloLenseillä potilaan sydämen 3D-hologrammia, johon on lisätty tekoälyn tuottamaa dataa, Siemens Healthineersin Suomen ja Baltian digitaalisten palveluiden maajohtaja Hanna Salmela sanoo.

Datavarannoista voidaan luoda potilaan digitaalinen kaksonen, avatar, tai esimerkiksi ennustemalli, jonka avulla arvioidaan hoidon vaikutusta potilaaseen. Tekoälyllä puolestaan voidaan tukea muun muassa radiologien työtä automatisoimalla kuvien käsittelyä ja lausuntojen laatimista, jolloin radiologille jää aikaa keskittyä vaativampiin asioihin.

Hyvä etähoito lisää potilaan turvallisuuden tunnetta

Hoitotiimien ja potilaiden välistä yhteistyötä voidaan helpottaa etähoitoratkaisujen avulla. Pilvipalveluna toimiva Digital Hands -etähoitoratkaisu vähentää sairaalahoidon tarvetta ja optimoi resurssien kohdentamista. Ratkaisuun voidaan liittää erilaisia kyselyjä sekä kymmenittäin mittalaitteita, joiden avulla seurataan vaikkapa sydämen vajaatoimintaa, COPD-potilaita tai korkean riskin raskautta. Kun data siirtyy reaaliajassa hoitohenkilökunnalle ja tavoitearvoille on asetettu hälytysrajat, potilaan perusturvallisuus lisääntyy.

Siemens Healthineers on osa CleverHealth Network -ekosysteemiä, ja se tuo CHN-yhteistyöhön muun muassa portfoliossaan olevat yli 65 kliiniseen käyttöön hyväksyttyä tekoälypohjaista ratkaisua sekä osaamisensa terveydenhuollon digitaalisten ratkaisujen kehitystyössä ja kaupallistamisessa.

Siemens Healthineersin digitalisaation neljä avainaluetta ovat

• datavarantojen hallinta ja hyödyntäminen
• päätöksenteon tukeminen
• moniammatillisten tiimien ja potilaiden välisen yhteistyön helpottaminen
• jatkuvasti oppivan terveydenhuollon palvelujärjestelmän tukeminen.

Helpottavia ratkaisuja potilaille ja hoitoalalle

Next article