Etusivu » Flunssa » Hyvinvointia laatu edellä
Sponsoroitu

Henri Valonen

toimitusjohtaja, Puhdistamo

Suomalaisen hyvinvointibrändin Puhdistamon tekeminen perustuu tutkimukseen ja korkeaan laatuun.

– Superfoodit tulivat vauhdilla ruokakeskusteluun runsaat 10 vuotta sitten, ja tästä buumista sai alkunsa myös Puhdistamo, kertoo toimitusjohtaja Henri Valonen.

– Sen jälkeen Puhdistamo on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista hyvinvointibrändeistä. Tällä hetkellä kehitämme ja tuotamme itse suuren osan myymistämme valmisteista Lempäälässä sijaitsevassa tuotantolaitoksessamme.

Puhdistamon tuotekehitys lähtee ajatuksesta, että ruoalla on suora vaikutus terveyteen.

– Painotamme kaikessa laatua alkaen raaka-aineista. Valmistamme esimerkiksi kapselituotteemme eli vitamiinit ja lisäravinteet itse Lempäälässä. Kaikki kapselituotteemme ovat 100% funktionaalisia: käytämme vain laadukkaita, huipputehokkaasti imeytyviä ainesosia, ja tuotteemme ovat täyte-ja lisäaineettomia, kertoo Valonen.

Viritä vastustuskykysi vahvimmilleen

Monelle suomalaiselle luontaiselintarvikkeet tai ravintolisät eivät liity arkiseen ruokakulttuuriin joko saatavuuden, hinnan tai totutun ruokakulttuurin takia.

– Pyrimme tietoisesti edistämään sitä, että terveystuotteet olisivat helposti koko kansan käytettävissä. Sen takia tuotteitamme voi hankkia suuresta osasta lähikauppoja tavallisten ruokaostosten mukana, toteaa Valonen.

Puhdistamon hyllyltä voi napata kerralla mukaansa kaikki arjessa tarvitsemansa vitamiinit ja ravintolisät sekä välipalat. Jokainen meistä voi vaikuttaa omaan vastustuskykyynsä jo kaupassa tekemillään valinnoilla.

– Perusasiat, kuten riittävä uni, monipuolinen ravinto ja liikunta, ovat tietysti kaiken perusta. Lisävahvistusta tuleviin viimoihin saa ajoissa aloitetusta D-vitamiinista. Sinkkikuuri – esimerkiksi Puhdistamon tehokas Tripla-Sinkki – voi lyhentää flunssan oireita, Valonen vinkkaa.

Puhdistamolla halutaan myös jakaa aktiivisesti uutta tietoa. Yksi syksyn kiinnostavimmista uutuuksista on Biohakkerin Flunssaopas, joka on tiivis tietopaketti vastustuskyvystä ja immuunijärjestelmän toiminnasta. 

Tutustu Puhdistamon hyvinvointia tukeviin tuotteisiin >>

Puhdistamo:
• Perustettu vuonna 2009
• Tuotteita vitamiinit ja lisäravinteet, juomat, välipalat sekä superfoodit
• Tuotanto Lempäälässä.

Next article