Etusivu » Flunssa » Suomi selviää koronapandemiasta – jokainen voi osallistua viruksen leviämisen estämiseen
Koronavirus

Suomi selviää koronapandemiasta – jokainen voi osallistua viruksen leviämisen estämiseen

Kuvat: Getty Images ja THL

Mika Salminen

professori,  johtaja, terveysturvallisuusosasto, THL

Syksyllä ja talvella hengitysinfektiot leviävät. Se on luonnonlaki, joka toistuu joka vuosi. Herkempi leviäminen syksyllä ja talvella liittynee paitsi kylmempään ja kuivempaan ilmaan ja auringonvalon vähäisyyteen, myös siihen, että ihmiset ovat enemmän sisällä.

Hengitystieinfektioita aiheuttaa suuri joukko eri viruksia. THL seuraa niistä erityisesti influenssa A:n ja B:n taivalta Suomessa. Muita tavallisia flunssan aiheuttajia ovat esimerkiksi rinovirukset, RS-virus, adenovirukset ja tavalliset koronavirukset.

Jokainen voi itse ehkäistä virusten leviämistä.

Jokainen voi itse ehkäistä virusten leviämistä noudattamalla hyvää käsi- ja yskimishygieniaa sekä pysyttelemällä kipeänä poissa ihmisten ilmoilta. Influenssaa vastaan on lisäksi rokote, jota tarjotaan joka syksy lapsille ja riskiryhmiin kuuluville aikuisille osana kansallista rokotusohjelmaa. Lisäksi moni työnantaja tarjoaa rokotteen työntekijöilleen.

Uusi, maailmanlaajuisen pandemian aiheuttanut SARS-COV-2-koronavirus on perusbiologialtaan samanlainen hengitystieinfektioita aiheuttava virus kuin edellä mainitut ”flunssavirukset”.

Jo keväällä ennustettiin, että kesällä epidemia rauhoittuu ja syksyllä nostaa taas päätään. Näin on Euroopassa käynytkin, ja viimeisten viikkojen aikana tapausmäärät ovat lisääntyneet myös Suomessa.

Jos epidemia kiihtyy hallitsemattomaksi, riskiryhmien suojaaminen käy vaikeaksi. Suuret tapausmäärät voivat tuoda mukanaan myös nuorempien ihmisten harvinaisia, mutta vakavia tautitapauksia. Jos sairastumisia tulee paljon lyhyessä ajassa, terveydenhuoltomme voi ylikuormittua, puhumattakaan taudin aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä.

On tärkeää yrittää estää tällaisen tilanteen syntyminen.

Parhaassa tapauksessa saamme koronarokotteen ensi vuonna. Rokotteeseen on kuitenkin vielä matkaa.

Jotta emme joutuisi taas sulkemaan yhteiskuntaa lähes kokonaan, meidän pitää käyttää kaikkia muita käytössämme olevia keinoja tartuntojen ehkäisemiseksi. Tämä on myös kansallisen hybridistrategian tavoite.

Jokaisella on oma vastuunsa: älä lähde oireisena ihmisten ilmoille, vaan hakeudu koronatestiin. Jos olet altistunut virukselle, pysy omaehtoisessa karanteenissa. Pese käsiä, pidä turvavälit ja vältä tungoksia. Noudata maskisuosituksia parhaasi mukaan ja ota Koronavilkku-sovellus käyttöön.

Jos ihmisten kanssakäymistä on viranomaistoimin kuitenkin tarpeen rajoittaa, paikalliset viranomaiset ja heidän nopea reagointinsa ovat avainasemassa epidemian hillitsemisessä.

Selviämme koronasta yhdessä, vaikka välillä olisikin vaikeita hetkiä.

Artikkelin kirjoittaja professori Mika Salminen toimii THL:n terveysturvallisuusosaston johtajana.

Next article