Etusivu » Tuki- ja liikuntaelimet » Teijan selkärankareuma helpottuu joogassa
Reumasairaudet

Teijan selkärankareuma helpottuu joogassa

selkarankareuma-jooga
selkarankareuma-jooga
Kuva: Unsplash

Teija Potenze on elämäntapaliikkuja, hänellä on selkärankareuma, mutta siitä huolimatta hän ehtii työelämän lisäksi harrastaa vesijumppaa, bodywise-kehonhuoltoa, sauvakävelyä, avantouintia, salsaa ja joogaa.

– Toki teen näitä kaikkia harrastuksiani hieman limittäin esim. vuodenajan ja fiiliksen mukaan, ja yrittäjänä voin onneksi vaikuttaa omaan aikatauluuni ja aikaa liikkumiselle löytyy aina kunhan sitä vain järjestää, hän kertoo.

Teija on tarmokas yrittäjä ja onkin joogannut jo pitkään – aina 1980-luvulta asti.

– Joogaan lähdin mukaan 1980-luvulla reumayhdistyksen kautta, hän muistelee.

– Nuorempana lihashuollon ja venyttelyn tärkeyttä ei aina ymmärrä, mutta itse olen ollut avoin kokeiluille. Jooga on tuonut paljon helpotusta ja apua elämääni – myös selkärankareuma on helpottunut.

– Joogassa kaikki liikkeet tehdään ”hengityksen sisällä”, Teija kertoo.

– Oikean hengitystekniikan opettelulla on ollut paljon suotuisia vaikutuksia esimerkiksi sairaudesta aiheutuvien kipujen hallintaan. Jooga auttaa myös syvälihasten kunnossapidossa, mikä puolestaan pitää keskivartalon ja sen alueen lihakset hyvässä kunnossa. Näin tasapainon ylläpito helpottuu, Teija tiivistää.

Teija kannustaakin kaikkia ihmisiä – oli sitten nivelvaivoja tai ei – joogaamaan. Kertaluontoisellakin joogan harjoittamisella voidaan saada loistavia tuloksia ja apua kipuihin.

– Mikäli joogan filosofinen puoli tuntuu omasta mielstä vieraalta, kannattaa muistaa että joogatunneille voi silti mennä aina mukaan ja ottaa tunneilta vain sen fyysisen puolen, Teija toteaa. Kaikista ei ole joogaguruiksi ja sinuiksi henkisen puolen kanssa, mutta apua joogaamalla voi silti saada!

Next article