Yli puoli miljoonaa suomalaista sairastaa tyypin 2 diabetesta ja määrä on kasvava.

– Elintapojen merkitystä tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisyssä on tutkittu jo 90-luvulta lähtien useissa maissa, länsimaiden lisäksi myös muun muassa Kiinassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa. Tutkimuksiin osallistuvien riski sairastua tyypin 2 diabetekseen on vähentynyt jopa yli 60 % ruokavaliomuutoksilla ja liikunnalla, Schwab herättelee.

”Kilojen tippuminen voi kestää, mutta jo 5 % painonpudotus korjaa sokeriaineen-vaihduntaa, verenpainetta ja rasva-arvoja.”

– Tyypin 2 diabeteksen riskiä voidaan merkittävästi pienentää elintavoilla, ja se on tieteellinen tosiasia eikä mikään uskomus. Tehokkain konsti vaikuttaa yksilön elämän lisäksi myös kansantaloudellisesti kuormittavaan sairauteen on terveyttä edistävä ravinto ja liikunta, ravitsemustutkija jatkaa.

Tieteellisten tutkimusten lisäksi Schwabin potilastyössä näkemät tulokset puhuvat puolestaan.

– Kun elämäntapoja muutetaan maltillisesti, mutta pysyvästi, sairaus saadaan joskus hillittyä eikä lääkitystä tarvitse aloittaa lainkaan tai se voidaan lopettaa. Täysin sivuvaikutuksetonta lääkettä ei ole olemassakaan, joten lääkkeetön tai mahdollisimman vähälääkkeinen elämä on muutoksen tiellä monelle tärkeä motivaattori, Schwab sanoo.


Hitaasti ja varmasti

Elintapamuutoksilla Schwab ei tarkoita dieettejä tai raskasta hikiliikuntaa.

– Tyypin 2 diabeteksen syntyyn vaikutetaan hyvin inhimillisillä muutoksilla. Maratoonariksi ei tarvitse ryhtyä, vaan jo neljä tuntia liikuntaa viikossa auttaa ehkäisemään sairautta. Erityisruokavalioita ei tarvita, suositusten mukaisen lautasmallin noudattaminen ja ruokapyramidin periaatteiden muistaminen tuottavat tulosta hitaasti, mutta varmasti, Schwab vakuuttaa.

– Kasviksia, hedelmiä tai marjoja joka aterialle, täysjyväviljoja naiselle kuusi ja miehelle yhdeksän annosta päivässä, pehmeitä öljyjä ja vähärasvaisia maitotuotteita. Yhteen munkkiin silloin tällöin ei homma kaadu, kun perusarjessa välttää ravintosisällöltään köyhiä, sokerisia ja kovaa rasvaa sisältäviä valmisteita.

Muutokset ravinnossa näkyvät terveydentilassa usein jo kuukauden kuluessa.

– Sokeriaineenvaihdunnan ja rasva-arvojen korjaantuminen riippuu lähtötilanteesta, mutta rasva-arvot paranevat noin neljässä viikossa. Sokeriaineenvaihdunta tasapainottuu hitaammin. Sopiva laihtumisvauhti on puolesta kilosta kiloon viikossa. Kilojen tippuminen voi kestää, mutta jo 5 % painonpudotus korjaa sokeriaineenvaihduntaa, verenpainetta ja rasva-arvoja, kun pudotus on pysyvää, Schwab kannustaa.