Etusivu » Syöpä » Eija-Riitta Korhola: Kiitollisuus kantoi läpi kivuliaan polun
Sytostaattihoito

Eija-Riitta Korhola: Kiitollisuus kantoi läpi kivuliaan polun

Eija-Riitta Korhola. Kuva: Jani Laukkanen

Eletään kevättä 2017. Eija-Riitta Korhola on puhujamatkalla Delhissä. On keskiviikkoaamu ja nainen havaitsee vasemman rinnan yläpuolella muutaman ranskanpastillin kokoisen kyhmyn.

Aktiiviliikkujan ensimmäinen ajatus on, että rintakehä on ottanut osumaa painonnostotangosta. Toisena mielessä käy ötökän purema. Puremajälkeä ei kuitenkaan löydy. Viimeisimpänä mielessä käy syöpä, mutta ajatus tuntuu kaukaiselta ja epätodennäköiseltä. Vain vuotta aikaisemmin otettu syöpävakuutus kannustaa kuitenkin sulkemaan pois tämänkin vaihtoehdon aikailematta.

Korhola saa ajan yksityiseltä lääkäriasemalta heti seuraavan viikon maanantaille. Kaksi päivää lääkärikäynnin jälkeen Korhola valmistelee amsterdamilaisessa hotellissa muistiota yrityksen johtoryhmän kokousta varten, kun lääkäri soittaa tutkimustuloksista.

– ”Kyseessä on pahanlaatuinen syöpä”, ääni puhelimessa sanoo. Syöpä. Poskieni kuumotus paljasti viestin tulleen perille, mutta ensimmäisenä silti vain ihailin suomen kielen täsmällisyyttä. Syöpä. Siis syömässä minua. En tuntenut kuolemanpelkoa, mutta järkytyin ajatuksesta, että olen ehtinyt tehdä elämälläni liian vähän.

Toimelias nainen ei kuitenkaan jähmettynyt järkytyksestä, vaan säntäsi suoraan puhelun jälkeen kokoukseen, josta pelkäsi myöhästyvän.

– Kokouspaikan aulassa paukautin heti vieraille ihmisille, että olen juuri saanut syöpädiagnoosin ja sen vuoksi vähän myöhässä. Sitten nolostuin, että olinpa epäasiallinen, Eija-Riitta muistelee.

Kiitollisuuden parantava voima

Korhola leikattiin vain kaksi viikkoa kyhmyn havaitsemisen jälkeen.

– Hoidot olivat raskaampia kuin odotin. Sain kaikki mahdolliset komplikaatiot haavatulehduksista palovammoihin ja keuhkokuumeisiin. Sekin oli outoa, että sytostaattihoidoista seurasi kosketusherkkyys. Jokaisen hoitovaiheen alussa uskoin, että tämähän on varmaan helppo juttu, mutta toisin kävi.

Leikkaushaavan tulehdus koetteli eniten.

– Se oli kivulias, kesti kauan ja viivästytti kemoterapian aloittamista. Kipu ei vienyt kuitenkaan elämäniloa. Arvostin hirveästi jokaista päivää rakkaitteni lähellä. Olin juuri menettänyt läheisen ystäväni syövälle, ja tiedostin kuoleman mahdollisuuden. Valitsin kiitollisuuden ja keskityin asioihin, jotka olivat hyvin. Ehkä se vapautti minut ahdistukselta ja pelolta.

Myönteisten ajatusten lisäksi kirjan kirjoittaminen ja työmatkat antoivat voimaa.

– Sytostaattihoidoissa on se hyvä puoli, että yleensä vain ensimmäinen viikko on tuskaa, jota seuraa kaksi helpompaa viikkoa. Onnistuin ajoittamaan työmatkoja näille periodeille, mistä sain valtavasti energiaa.

Korhola kulki tien terveeksi läpi kuoppaisen hoitopolun hetki kerrallaan.

– Onneksi en tiennyt ennalta, mitä tuleman piti. Etukäteen nähtynä kuva itsestäni kaljuna ja kasvot pöhöttyneenä olisi järkyttänyt ja saanut pelkäämään. Aivan turhaan. On ihmeellistä, miten erilaista on elää jokin asia nöyrästi läpi kuin lähestyä sitä peläten ja hermoillen.

Jaettu taakka on kevyempi kantaa.

– Apua kannattaa opetella pyytämään. Moni haluaisi auttaa, muttei tiedä miten. Anna ihmisten osoittaa, että sinusta välitetään, Korhola rohkaisee.

Eija-Riitta Korhola sai voimaa paranemisen polulle kirjoittamisesta. Hänen sielunmaisemiaan syöpähoitojen ja toipumisen ajoilta voi lukea lisää 9.1. julkaistusta elämää, toivoa ja rakkautta puhkuvasta kirjasta Kuolemaa nopeampi: lähikuvia elämästä. Lohtulauseita ja voima-ajatuksia sinulle, joka olet samojen kysymysten äärellä.

Next article