Skip to main content
Etusivu » Liikunta ja ravinto » Eero Ettala: ”Lumilautailu merkitsee ennen kaikkea vapautta”
Inspiraatio

Eero Ettala: ”Lumilautailu merkitsee ennen kaikkea vapautta”

Freestyle-laskemiseen soveltuvat snow parkit ovat olleet Ettalalle mieleisiä lapsuudesta saakka. Kuva: Eetu Leikas

Ettalalle lumilautailu on intohimo ja työ, jossa yhdistyvät luovuus, hauskuus ja kavereiden kanssa tekeminen.

– En voisi kuvitella elämää ilman urheilua. Lumilautailu on aina ollut minulle henkireikä, asia, jonka avulla olen pystynyt pakenemaan stressaavia tilanteita tai huonoa fiilistä.
Näin kertoo suomalainen huippulumilautailija Eero Ettala, jolle lumilautailu edustaa paitsi työtä, myös koko elämän mittaista intohimoa.

– Erityisesti nautin siitä, kun voi täysillä uppoutua laskemiseen ja temppuihin – silloin muu maailma tuntuu katoavan ympäriltä, Ettala kuvailee.

Nyt, kun kuopuskin on vuoden täytettyään aloittanut hoitoringissä, on koko perheen arki hieman helpottunut.

– On hienoa, että meillä molemmilla vanhemmilla on nyt enemmän omaa aikaa. Itse olen päässyt panostamaan urheiluun, mikä on minulle äärimmäisen tärkeää, Ettala kuvailee.

Ettala ei malta odottaa tulevan laskukauden alkua. Viimeksi hän pääsi lumille toukokuun alkupuolella Lapissa.

– Olen jo katsellut kalenterista perheen aikatauluja ja miettinyt, milloin olisi hyvä ajankohta startata auton moottori ja lähteä Rukalle lautailemaan.

Nauti kaudesta täysillä

Freestyle-laskemiseen soveltuvat snow parkit ovat olleet Ettalalle mieleisiä lapsuudesta saakka. Suomessa suosikkiparkkeja ovat alkukaudesta Ruka ja kun eteläänkin on saatu lunta, Hyvinkään Sveitsi sekä Sipoossa sijaitseva Talma.

– Snow parkit ovat myös kivoja kohtaamispaikkoja kavereiden kanssa. Suurin osa lumilautailun hauskuudesta nimittäin liittyy juuri porukalla tekemiseen, Ettala sanoo.

Myös matkailuautolla perheen kanssa liikkuminen eri laskettelumaiseen on Ettalan mielestä hieno tapa nauttia talvesta ja laskemisesta.

– Tässä turha kiirehtiminen kannattaa jättää pois ja varata siirtymisille reilusti aikaa. Lapset ovat yleensä aina ihanan innostuneita, kun tehdään jotain uutta perheen kanssa.

Jotta laskettelukaudesta voi nauttia täysillä jo ensimmäisestä päivästä lähtien, Ettala suosittelee huoltamaan laskettelu- ja lautailuvarusteet hyvissä ajoin ennen kauden alkua. Hän kehottaa myös mahdollisuuksien mukaan vaihtamaan silloin tällöin maisemaa ja tutustumaan eri laskettelukeskuksien antiin.

– Tärkeintä kuitenkin on muistaa nauttia, sillä niin laskettelu kuin lautailukin ovat asioita, joita tehdään ennen kaikkea rakkaudesta lajiin.

Syystarjous – Ennakkokausikortti 2024-2025 & Werneri Park kausikortti nyt edulliseen hintaan!

Hanki kausari nyt – tarjoukset voimassa 20.10.2024 saakka

Next article