Etusivu » Intiimiterveys » Peyronien tauti – apua peniksen käyristymään
Intiimialueen vaivat

Peyronien tauti – apua peniksen käyristymään

– Erektiot ovat suositeltavia, sillä ne lisäävät verenkiertoa, joka puolestaan edistää kudosvaurion korjaantumista. Kuva: Unsplash

Harvinainen Peyronien tauti käyristää peniksen ja tekee yhdynnästä vaikeaa ja kivuliasta. Kiusallinen vaiva on henkinen taakka, etenkin jos sen kanssa jää yksin. Apua on saatavilla.

Monen miehen siitin on erektiossa luonnollisesti käyrä, mutta Peyronien taudissa käyristymä on arpeuman aiheuttama sairaus.

– Peyronien taudissa peniksen pinnalle muodostuu usein kova ja kalkkimainen arpeuma, jonka ensimmäinen oire on yleensä kipu. Ajan kuluessa kipu hellittää, mutta kalkkeuma alkaa kuroa penistä erektiossa käyräksi ja hankaloittaa yhdyntää, urologi Riitta Rönkä kertoo.

Sairauden syy on toistaiseksi tuntematon.

– Taudin epäillään olevan traumaperäinen, eli taustalla saattaa olla siittimeen aikaisemmin tulleet pienet vauriot, joiden paranemisprosessin yhteydessä siittimessä on poikkeuksellisen voimakas paranemisreaktio ja alkaa muodostua arpikudosta. Tämän lisäksi eturauhassyövän leikkauksen, testosteronivajeen ja diabeteksen on nähty lisäävän riskiä altistua Peyronien taudille, Rönkä listaa.

Peyronien tauti iskee useimmiten vanhemmalla iällä.

– Esiintymishuippu on 50–60 vuoden iässä, mutta olen hoitanut myös huomattavasti nuorempia potilaita. Kirjallisuudessa maailman miehistä kolmesta yhdeksään prosentilla arvellaan olevan Peyronien tauti, Rönkä avaa tilastoja.

Vaikenemista ja pelkoja

Tarkkoja lukuja Peyronien esiintyvyydestä ei tiedetä.

– Miehet eivät kovin herkästi lähde puhumaan intiimivaivoistaan, vaan jäävät henkisen ahdistuksen kanssa yksin ja odottavat kotona paranemista. Tyypillistä on, että mies tulee lopulta vastaanotolle vaimon painostuksesta, ehkä vasta vuosikausienkin kuluttua, Rönkä harmittelee.

Muutos peniksessä on arka paikka.

– Yllättävä oire säikäyttää, ja suurin osa pelkää ensimmäisenä syöpää. Syytä pelkoon ei yleensä kuitenkaan ole. Peniksen syöpä alkaa pääsääntöisesti iholta, eikä tyypillisesti esiinny kipuna tai käyristymänä, Rönkä rauhoittelee.

Rönkä kannustaa miehiä hakeutumaan vastaanotolle pienistäkin muutoksista.

– Henkinen taakka kevenee, kun asian ottaa puheeksi. Lisäksi, jos potilas tulee hyvissä ajoin vastaanotolle, voimme todennäköisesti ennaltaehkäisevästi estää sairauden etenemistä.

Erektio on lääke

Peyronien taudin ensihoitona peniksen verenkiertoa pyritään parantamaan.

– Erektiot ovat suositeltavia, sillä ne lisäävät verenkiertoa, joka puolestaan edistää kudosvaurion korjaantumista. Erektioiden tukena käytetään penispumppua, joka lisää kudoksen aineenvaihduntaa, tuo penikseen happea ja auttaa arpea hajoamaan. Verenkiertoa voidaan tehostaa myös lääkkeillä, samoin erektiota, Rönkä kertoo.

Tuoreimpana hoitomuotona käyristymää voidaan oikoa pistoshoidoilla.

– Tällöin siittimen kovaa ja kalkkimaista pintaa hajotetaan kollageenilla, joka aikaansaa suoristumista. Pistoksia tarvitaan useampia sekä lisäksi siittimen venyttämistä penispumpulla.

Järein hoitomuoto on leikkaus.

– Leikkaus on ainoa keino, jolla penis voidaan kuroa käyristymän vastakkaiselta puolelta kokonaan suoraksi tai poistaa kalkkimainen muutos ja laittaa päälle siirre paikaksi. Haittavaikutuksena voi kuitenkin olla peniksen lyhentyminen tai erektiohäiriöt, Rönkä päättää.

Next article