Skip to main content
Etusivu » Intiimiterveys » Eturauhanen kasvaa iän myötä
Eturauhanen

Eturauhanen kasvaa iän myötä

Eturauhasen liikakasvun aiheuttamat kerääntymisoireet lisäävät virtsaamistarvetta. Kuva: Adobe Stock

Eturauhasen liikakasvu on normaali ikääntymiseen liittyvä ilmiö. Lähes 80 prosentilla miehistä eturauhanen kasvaa iän myötä. Kiusalliset oireet ovat hoidettavissa.

Saksanpähkinän kokoinen eturauhanen on miehen virtsarakon alapuolella peräsuolen edessä oleva sukupuolirauhanen, joka suurentuessaan alkaa painaa ympäröimäänsä virtsaputkea. Eturauhasen liikakasvu ei ole yleensä vaarallista, mutta sen aiheuttamat oireet voivat olla kiusallisia ja haitata elämänlaatua.

– Läheskään kaikille liikakasvu ei kuitenkaan aiheuta oireita. Suurentunut eturauhanen oireilee vain noin 40 prosentilla miehistä, urologi Mika Raitanen kertoo.

Oireillessaan eturauhasen liikakasvu aiheuttaa kerääntymis- ja tyhjennysoireita.

– Tyhjennysoireet tekevät virtsaamisen aloittamisesta hankalaa. Virtsaaminen vaatii ponnisteluja ja suihku on heikko sekä katkeileva. Rakko tyhjenee huonosti.

– Kerääntymisoireet saavat ravaamaan vessassa. Virtsaamistarve on tihentynyt, ja toisinaan potilailla on myös pakkoinkontinenssia, eli hätä tulee niin kiireellä, että on vaikea ehtiä vessaan. Kaikista kiusallisimpana oireena potilaat kokevat yölliset vessakäynnit, Raitanen tietää. Urologi painottaa, että virtsaamisoireiden aiheuttaja on aina syytä selvittää.

– Samankaltaiset oireet voivat johtua myös eturauhassyövästä. Lääkärin vastaanotolla suljetaan sormitunnustelulla ja PSA-arvon mittauksella syövän mahdollisuus pois. Eturauhasen liikakasvu diagnosoidaan ultraäänitutkimuksella ja sormitunnustelulla, Raitanen kertoo.

Hoitojen monet mahdollisuudet

Eturauhasen liikakasvun hoitomuotoa pohdittaessa huomioidaan rauhasen koko, oireiden vaikeusaste ja hoidon mahdolliset sivuvaikutukset. Vaihtoehtoina ovat lääke- tai leikkaushoito.

– Oireita voidaan vähentää rentouttavilla ja rauhasen kokoa pienentävillä lääkkeillä tai näiden yhdistelmällä. Neljäs vaihtoehto on perinteinen erektiohäiriölääke, mutta säännöllisesti päivittäin otettuna, Raitanen sanoo.

Oireet ovat yksilöllisiä, niin myös hoito.

– Aina eturauhanen ei ole kovin suuri, vaikka oireet olisivat voimakkaat. Tällöin pienentävästä lääkkeestä ei välttämättä ole apua. Voimakkaasti suurentuneen rauhasen kasvu sen sijaan on yleensä hyvä taltuttaa pienentävillä lääkkeillä. Mikäli potilaan oireet ovat kovin voimakkaat, saadaan rentouttavilla hoidoilla apu yleensä hyvin nopeasti. Virtsa voidaan saada kulkemaan väljemmin jo parissa päivässä, Raitanen kuvailee hoitovaihtoehtoja.

Kullakin hoidolla voi olla sivuvaikutuksia.

– Rentouttavilla hoidoilla on osalle potilaista verenpainetta laskeva vaikutus, joka voi aiheuttaa huimausta. Toisilla myös siemensyöksy voi jäädä pois, mikä saattaa tuntua seksuaalisesti aktiivisesta miehestä kiusalliselta. Rauhasta pienentävät hoidot saattavat vähentää mielenkiintoa seksiin, Raitanen listaa.

Hoito valitaan yksilöllisesti kokonaisuus huomioiden.

– Oireiden vaikeusastetta voi kartoittaa erilaisilla kyselytesteillä. Näiden avulla voidaan selvittää, kuinka hankalana potilas itse kokee oireensa ja tehdä ratkaisut sen mukaisesti, Raitanen vinkkaa.

Next article