Skip to main content
Etusivu » Hyvinvointi » Syysväsymystä voi ehkäistä jo ennalta
Elintavat

Syysväsymystä voi ehkäistä jo ennalta

Pippa Laukka muistuttaa, että syömiseen, säännölliseen liikuntaan ja unirytmiin kannattaisi kiinnittää huomiota silloin, kun vielä on valoa, eikä vasta sitten, kun juuttuu sohvan pohjalle. Kuva: Marianna Käpynen

Päivänvalon vähetessä moni huomaa vireystilansa laskevan.

– Valon määrän vähenemisellä on laaja-alaisia sekä biologisia että psykologisia vaikutuksia. Elimistön sisäinen kello voi häiriintyä, mikä vaikuttaa uni–valverytmiin ja hormonituotantoon, toteaa Liikuntalääketieteen erikoislääkäri, kirjailija ja kolumnisti Pippa Laukka.

Valon vähentyessä melatoniinin tuotanto lisääntyy. Samanaikaisesti serotoniinin tuotanto saattaa vähentyä. Häiriintynyt vuorokausirytmi voi vaikuttaa myös muihin hormoneihin ja välittäjäaineisiin, kuten kortisoliin ja dopamiiniin, jotka voivat edelleen heikentää serotoniinin toimintaa. Alhainen serotoniinitaso yhdistetään usein mielialan laskuun, energian puutteeseen ja jopa masennukseen. Tämä hormonaalinen muutos voi selittää, miksi moni tuntee olonsa vetämättömäksi ja alakuloiseksi syksyllä.

Myös perimä, stressi, vähäinen fyysinen aktiivisuus, epäterveellinen ruokavalio ja riittämätön uni voivat altistaa syysväsymykselle. Vakavimmissa tapauksissa valon väheneminen voi johtaa kausiluonteiseen masennukseen (Seasonal Affective Disorder, SAD).

– Kaikki väsymys ei ole kaamosmasennusta. Arvioiden mukaan noin viisi prosenttia väestöstä kokee jossain määrin SAD-oireita. Mutta jos syysväsymys pahenee tai alkaa vaikuttaa merkittävästi elämänlaatuun, on tärkeää hakeutua lääkärin arvioon, huomauttaa Laukka.

Elintavoilla voi parantaa pimeän sietämistä

– Syömiseen, säännölliseen liikuntaan ja unirytmiin kannattaa kiinnittää huomiota silloin, kun vielä on valoa, eikä vasta sitten, kun juuttuu sohvan pohjalle, Laukka muistuttaa.

Omega-3-rasvahapot, D-vitamiini ja B-vitamiinit ovat erityisen tärkeitä aivojen toiminnalle ja mielialan säätelylle. Magnesiumpitoinen lisäravinne voi auttaa lihasväsymyksen ja stressin lievittämisessä.

Kirkasvalolampun eli yli 10.000 luksin valo vaikuttaa aivoissa ihmisen vuorokausirytmiä säätelevän keskuskelloksi kutsutun suprakiasmaattisen tumakkeen toimintaan. Se ohjelmoi melatoniinin ja serotoniinin tuotantoa.

– Työpaikalle hankittu kirkasvalolamppu voi lisätä työhyvinvointia ja työtehoa sekä houkutella ihmisiä etätöistä toimistolle, kun tarjolla on lisäksi hyvää seuraa ja terveellinen aamupala, Laukka vinkkaa.

Hyvinvointia aivoille, sydämelle ja näkökyvylle

Next article