Ydinajatuksena jaetussa päätöksenteossa on lääkärin ja potilaan dialogi, johon lääkäri tuo tieteelliseen tutkimukseen perustuvan viimeaikaisen tiedon ja potilas osallistuvana asiantuntijana omia arvojaan ja henkilökohtaisia mieltymyksiään.
Jaettu päätöksenteko kuvaa prosessia, jossa sairauden hoitoon liittyvät asiat sovitaan yhteistyössä hoitohenkilökunnan ja potilaan itsensä kesken. Professori ja neurologian ylilääkäri Hanna Kuusiston mukaan jaetun päätöksenteon ja sen vaikutusten merkitys kasvaa tulevaisuudessa entisestään.
– Osallistuva potilas ei ole niin sanotusti hankala, kuten ennen saatettiin ajatella, vaan terveydenhuollon voimavara. Potilaan osallistuminen ja hänen tuottamansa tieto tulee valjastaa paremmin vaikuttavan hoidon toteutumiseksi.
Millä tavoin potilaan kannattaa etukäteen valmistautua, jotta jaettu päätöksenteko onnistuisi mahdollisimman hyvin? Eri hoitovaihtoehtojen tutkimisen sijaan Kuusisto kannustaa potilasta valmistautumaan kertomaan arvoistaan sekä mieltymyksistään omassa elämässään ja viitekehyksessään.
– Lääkäri ja muu hoitohenkilökunta taas asettautuu kuuntelemaan potilasta ja kertomaan samantehoisista hoitovaihtoehdoista tasa-arvoisesti, Kuusisto painottaa.
Kuusiston mukaan kaiken ytimessä on tieteelliseen tutkimukseen perustuva viimeaikaisin tieto, josta potilaan tulee saada selvitys selkeällä kansankielellä.
– Tähän eivät kuulu lääkärin omat mieltymykset eivätkä mutu-asiat. Lääkäri ei myöskään kysy potilaalta minkä hoidon tämä haluaisi valita. Päätös ei synny siten.
Kaikkiin sairauksiin jaetun päätöksenteon mallia ei voida soveltaa
Kuusisto muistuttaa, että kuitenkin vain osa hoitopäätöksistä voidaan tehdä jaetun päätöksenteon avulla.
– Jaettu päätöksenteko sellaisenaan sopii vain sairauksiin, joissa on yhtä tehokkaita hoitoja mutta joiden seuranta, annostelutapa tai haittavaikutukset vaihtelevat.
Kuusisto sanoo, että tämänkaltaisia sairauksia kutsutaan englanninkielisellä nimellä preference sensitive conditions.
– Suomenkielistä vastinetta ei ole, mutta se voisi olla vaikkapa sairaus, jonka hoidossa potilaan mieltymykset ovat merkityksellisiä.
Neurologiassa kaksi tyypillisintä sairautta ovat Kuusiston mukaan epilepsia ja MS-tauti, kun taas aivoverenkierron häiriöt tai Parkinsonin tauti eivät kyseiseen kategoriaan kuulu.
– Nämä kaksi viimeksi mainittua ovat sairauksia, joissa potilas kyllä otetaan mukaan päätöksentekoon, mutta joissa päätöstä ei voida tehdä jaetun päätöksenteon mallin mukaisesti.
Kuusisto silti kannustaa käyttämään jaettua päätöksentekoa aina, kun se on mahdollista, sillä se tutkitusti lisää potilastyytyväisyyttä ja parantaa hoitoon sitoutumista.
