Etusivu » Syöpä » Hyvinvointivalmentaja Susanna Juntusen oireeton syöpä löytyi seulonnassa
Kansanterveys

Hyvinvointivalmentaja Susanna Juntusen oireeton syöpä löytyi seulonnassa

syöpä
syöpä
Susanna Juntunen kertoi aluksi syövästä vain kaikkein läheisimmilleen. Lopulta hän päätti puhua sairaudestaan avoimesti. Kuva: Riina Puonti Visuals

Terveitä elämäntapoja noudattava Susanna Juntunen sairastui kohdunkaulan syöpään ja tunsi sairaudestaan aluksi jopa häpeää. Nyt hän puhuu siitä avoimesti auttaakseen muita.

– Syöpädiagnoosi oli valtava shokki. Elämän perusarvot menivät aika uusiksi, Juntunen kuvailee runsaan puolen vuoden takaisia tuntojaan.

Terveen ja liikunnallisen nuoren naisen ja pienen lapsen äidin kohdunkaulan syöpä löydettiin seulonnassa papa-kokeen yhteydessä. Gynekologinen irtosolukoe eli papa-koe on kehitetty kohdunkaulan syövän ja sen esiasteiden tutkimiseksi.

– Ennusteeni oli aluksi huono, sillä syövän pelättiin levinneen myös imusolmukkeisiin. Säde- ja sytostaattihoitoja alettiin jo suunnitella, mutta sitten selvisi, ettei syöpä ollutkaan levinnyt, Juntunen kertoo. 

Niiltä naisilta, joiden kohdunkaulasta löytyy pahalaatuisia solumuutoksia, poistetaan kohtu yleensä heti. Myös Juntusella on sama edessään.

– Sitä ennen saamme kuitenkin vielä tavoitella suurta unelmaamme. Toivomme kovasti pikkusisarusta nyt 2-vuotiaalle Peetu-pojallemme, Juntunen sanoo.

Terveiden elämäntapojen puolesta

Syövän myötä Juntunen joutui samalla myös identiteettikriisiin. Miten on mahdollista, että terveellisiä elämäntapoja noudattava nuori ihminen sairastui syöpään – ja vielä niin, ettei itse sitä millään tavalla huomannut?

– Olin jotenkin ajatellut, että keho kertoisi, jos jokin olisi hullusti. Syöpä voi kuitenkin olla hyvin salakavala tauti, siksi on oikeasti elintärkeää käydä seulonnoissa, Juntunen korostaa.

Syöpä voi osua kenen tahansa kohdalle. 

Hyvinvointivalmentajana toimiva Juntunen kertoi aluksi syövästä vain kaikkein läheisimmilleen. 

Seksin välityksellä tarttuvasta HPV-viruksesta johtuen asian jakaminen suuremmalle yleisölle tuntui hänestä jopa nololta.

– Sitten tajusin, että asian salailu esimerkiksi sosiaalisessa mediassa olisi kaksoiselämän elämistä. Papilloomavirukset ovat hyvin yleisiä, ja korkean syöpäriskin HPV-virus voi naisilla liittyä kohdunkaulan syövän kehittymiseen. Siksi päätin uskaltaa puhua asiasta avoimesti.

Juntunen ei halua etsiä syitä siihen, miksi sairastui. Syöpä voi osua kenen tahansa kohdalle. 

– Olen entinen kilpaurheilija ja tottunut kuuntelemaan vartaloani. Elämään kuuluu asioita, joille vaan ei voi mitään, Juntunen sanoo viisaasti.

Terveellisten elämäntapojen tärkeys on syöpään sairastumisen myötä korostunut Juntusen mukaan entisestään.

– Aion jatkossakin elää omien arvojeni mukaisesti. Hyvistä valinnoista kannattaa pitää kiinni, vaikka vastoinkäymisiäkin tulee. Kaikesta voi oppia.

Next article