Kymmenen vuoden aikana tehdyn ruotsalaisen seurantatutkimuksen mukaan orgaanisella seleenillä ja ubikinoni Q10:llä näyttäisi olevan pitkäaikainen myönteinen vaikutus ikäihmisten terveyteen.
Kun ruotsalaistutkijat alkoivat testata seleenin ja ubikinonin suojaavaa vaikutusta joukkoon iäkkäitä naisia ja miehiä, he yllättyivät siitä, että juuri nämä ravintolisät yhdessä vähensivät riskiä kuolla sydän- ja verisuonitauteihin jopa 54 prosenttia. Kun alkuperäisen KiSel-102 -tutkimuksen päättymisestä on nyt kulunut kymmenen vuotta, ruotsalaisen Linköpingin yliopiston kardiologi Urban Alehagen tutkimusryhmineen on todennut, että seleenin ja ubikinonin sydänkuolleisuutta torjuva vaikutus pätee edelleen. Ensimmäiseen tutkimukseen osallistuneella joukolla, joka oli alun perin nauttinut ravintolisiä neljän vuoden ajan, oli edelleen noin 50 prosenttia alhaisempi riski kuolla sydän- ja verisuonitauteihin verrattuna lumelääkkeitä nauttineeseen verrokkiryhmään.
Vahvempi sydän ja vähemmän sairaalakäyntejä
Sen jälkeen kun KiSel-10-tutkimus julkaistiin International Journal of Cardiology –lehdessä vuonna 2013, alan eri lehdissä on julkaistu vielä yhteensä seitsemän seurantatutkimusta. Niissä on alkuperäisen tutkimustiedon perusteella tehty uusia löydöksiä. Kahden päähavainnon ohella – eli että henkilöiden riski kuolla sydän- ja verisuonitauteihin oli huomattavissa määrin vähentynyt samalla kun heidän sydämen toimintansa oli selkeästi parantunut – aineiston perusteella on syytä pitää todennäköisenä, että seleenin ja ubikinonin käyttö parantaa ikäihmisten elämänlaatua ja vähentää sairaalahoidon tarvetta.
Miksi tutkijat valitsivat seleenin ja ubikinonin kokeeseen?
Tarkoituksena oli arvioida orgaanisen seleenin ja ubikinonin vaikutusta sydämen vajaatoimintaan, kuolleisuuteen sekä sydän- ja verisuoniperäiseen kuolleisuuteen. Näistä solujen toiminnalle välttämättömistä aineista on yli 1400 aiheeseen liittyvää julkaistua tutkimusta. Tiedetään myös, että ubikinonin määrä laskee iän myötä, ja että ikäihmisten seleenitasot eivät ole Pohjolassa, eivätkä etenkään Suomessa optimaalisia.
Seleeni on välttämätön hivenaine, jota tarvitaan monissa prosesseissa elimistössä. Se tukee immuunipuolustusta ja kilpirauhasen toimintaa sekä suojaa elimistoä hapettumiselta. Ravinnosta saatu seleeni sitoutuu seleeniproteiineihin, joista yksi aktivoi ubikinonia.
Ubikinoni on korvaamaton aine energiantuotannossa. Erityisen paljon sitä on sydämessä. Sydämen normaaliin toimintaan tarvitaan jatkuvasti joko elimistön tuottamaa tai ravinnon kautta saatua ubikinonia. Iän myötä ubikinonin tuotanto vähenee ja myös sydänlihaksen ubikinonipitoisuus laskee. Usein ubikinoni on alhainen sydänvaivoissa. Myös statiinilääkitys laskee ubikinonia. Energiantuotannon lisäksi ubikinoni on tärkeä rasvaliukoinen antioksidantti joka muun muassa estää LDL kolesterolin hapettumista.
Seleeni ja ubikinoni ovat toisiaan vahvistava tehopari. Seleeni auttaa ubikinonia muuntautumaan tehokkaaseen aktiivimuotoon, ja ubikinoni puolestaan saa seleeniproteiinit toimimaan optimaalisesti.
Pohjoismaista yhteistyötä
Tutkimuksen seleeni ja ubikinoni olivat tanskalaisen Pharma Nord:n valmistamia. Ruotsalaisutkijat kertovat miksi päätyivät nimenomaan näihin: ”Koska korkealaatuiset ja puhtaat valmisteet on valmistettu lääketehtalle asetettujen GMP -laatuvaatimusten mukaisesti, niissä ei ole eräkohtaisia vaihteluita, ne imeytyvät erinomaisesti ja niitä on jo aiemmin käytetty lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa.” Tutkimuksessa käytettyjä orgaanista seleeniä SelenoPrecisea ja ubikinoni Bio-Qinon Q10 Goldia on ollut saatavilla Suomessa jo parinkymmen vuoden ajan.
Johtopäätökset
Ruotsalaistutkimuksen mukaan säännöllisellä, päivittäisellä seleenin ja ubikinonin käytöllä voidaan saavuttaa pidempi elinikä. Orgaaninen seleeni ja ubikinoni ovat välttämättömiä antioksidantteja, jotka yhdessä näyttävät suojaavan sydän- ja verisuonitaudeilta vahvistaen samanaikaisesti sydäntä.
Lähteet:1. PLoS One. 2015 Dec 1;10(12) | 2. Int J Cardiol. 2013 Sep 1;167(5):1860-6 | 3. J Nutr Health Aging. 2015 Nov;19(9):870-7. | 4.Eur J Clin Nutr. 2016 Jan;70(1):91-6