Perinteisen tahdistimen heikoin lenkki ovat laskimoteitse asennettavat johdot, jotka ovat alttiita vaurioitumaan. Ongelman ratkaisuksi kehitettyjä johdottomia tahdistimia on asennettu Suomessa viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana lisääntyvässä määrin.
HUS Sydän- ja keuhkokeskuksessa työskentelevä kardiologian erikoislääkäri Jarkko Karvonen on asentanut johdottomia tahdistimia siitä lähtien, kun niitä on ollut Suomessa saatavilla. Hän kertoo, että viime vuonna Meilahden sairaalassa asennettiin 30 johdotonta sydämentahdistinta. Se on 3,7 prosenttia kaikista asennetuista hidaslyöntisyystahdistimista, mikä on Karvosen mukaan kohtuullisen hyvä määrä teknologian uutuuteen nähden.
– Vaikka tahdistinhoitoa on annettu jo 1950-luvulta lähtien, johdoton tahdistin on suhteellisen uusi keksintö. Vuonna 2015 julkaistiin ensimmäinen kansainvälinen tutkimus, jossa johdoton tahdistinlaite todettiin turvalliseksi. Sen jälkeen niitä on asennettu Suomessa tiettyihin riskiryhmiin kuuluville potilaille, Karvonen kertoo.
Riskiryhmät etusijalla
Sydämen tahdistus ilman johtoja minimoi tahdistininfektion riskin ja soveltuu myös potilaille, joille perinteisiä tahdistinjohtoja ei voida asentaa esimerkiksi laskimoreittiongelmien vuoksi.
– Hemodialyysipotilaat tai henkilöt, joilla on kroonisia ihohaavaumia, saavat usein johdottoman tahdistimen, samoin kuin henkilöt, joilla on ollut aiemmin tahdistininfektio tai joilla on muita infektioriskiä nostavia tekijöitä, Karvonen listaa.
Vaikka tahdistinhoitoa on annettu jo 1950-luvulta lähtien, johdoton tahdistin on suhteellisen uusi keksintö.
Tavanomaisen tahdistimen generaattori asennetaan solisluun alapuolelle ihon alle. Jos iho pääsee hankautumaan ja rikkoutuu, tahdistin voi huonolla tuurilla tulla ihon läpi.
– Joissakin ammateissa tai harrastuksissa voi olla tarpeen, että tahdistin ei ole lähellä ihon pintaa. Myös ikääntyneillä, joilla ihonalaista rasvakudosta on huomattavan vähän, tahdistin on turvallisempaa asentaa suoraan sydänlihakseen, Karvonen sanoo.
Vaativaa erityisosaamista
– Tavallisia tahdistimia asennetaan kaikissa Suomen keskussairaaloissa. Johdottoman tahdistimen asentaminen vaatii erityisosaamista, joten aivan jokaisessa sairaalassa näitä toimenpiteitä ei ole järkevää tehdä. Asennuksia täytyy myös tehdä säännöllisesti, jotta taito pysyy yllä koko tiimillä, Karvonen sanoo.
Koska teknologia on uutta, kansainvälisissä hoitosuosituksissa ei vielä oteta kantaa, kenelle tulisi valita johdoton laite. Päätös jää siis hoitavalle lääkärille.
– Johdoton tahdistin on verrattain kallis, mutta toisaalta säästöä saadaan, kun tahdistininfektiot vähenevät. Johdoton tahdistin kestää käytössä noin kymmenen vuotta. Niitä voidaan asentaa sydämeen useampi kappale, mutta ei toki loputtoman montaa. Nuorilla potilailla joudutaankin käyttämään erityistä harkintaa tämän hoitomuodon suhteen, Karvonen päättää.