Etusivu » Raskaus ja perhe » Probiootit tukevat äidin ja lapsen puolustuskykyä
Probiootit

Probiootit tukevat äidin ja lapsen puolustuskykyä

Ensimmäiset elinkuukaudet ovat suoliston mikrobiston ja terveyden ohjelmoimisen kannalta hyvin kriittistä aikaa. Kuva: Getty Images

Immuunipuolustusta voi vahvistaa käyttämällä suoliston terveyttä tukevia probiootteja. Probiootit ovat tutkittuja, eläviä mikrobeja, joista on terveyshyötyä, kun niitä saadaan riittävänä annoksena suun kautta.

– Suolisto on elimistön suurin puolustusjärjestelmä ja sen mikrobistolla on vahva merkitys terveyden kannalta. Raskaus ja ensimmäiset elinkuukaudet ovat suoliston mikrobiston ja terveyden ohjelmoimisen kannalta hyvin kriittistä aikaa, sanoo lastentautiopin professori Erika Isolauri Turun yliopistosta.

– Mikä tahansa ruoka, kuten hapankaali tai jugurtti, ei itsessään ole probioottinen. Jos esimerkiksi mehussa lukee sen olevan probioottista, on siihen silloin lisätty määritelmän mukaisia probiootteja. Probiootteja ei siis ole ruuassa ”itsestään”, sanoo Isolauri.

Tutkitusti terveyshyötyä

Suomessa probiootteja on tutkittu jo yli kaksikymmentä vuotta. Isolaurin mukaan tutkimusnäyttö on vahvalla pohjalla pikkulasten suolisto- ja hengitystieinfektioiden ehkäisemisessä ja hoidossa, keskosten suolistotulehduksien hoidossa, atooppisen ihottuman estämisessä ja koliikki-itkuisuuden vähentämisessä.

– Olemme Suomessa jo 1980-luvulla tehneet ensimmäiset kliiniset interventiotutkimukset koskien probioottien vaikutusta pikkulasten ripuliin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tiettyjä probioottikantoja annostelemalla ripulitaudin kesto lyhenee ja sairaalaolosuhteissa taudin leviäminen voidaan estää, sanoo Isolauri.

– Allergiapreventiotutkimusta olemme tehneet jo vuodesta 1997. Näitä maailmallakin toistettuja tutkimuksia on tehty jo kymmenkunta. Tutkimuksissa on annosteltu hieman eri tavoilla probiootteja niin äideille kuin lapsillekin. Tutkimusten tuloksena olemme osoittaneet, että lasten atooppisen ihottuman esiintyminen puolittui ja tämä tulos pysyi kouluikään saakka, Isolauri sanoo.

Raskausdiabetes ja probiootit

Kuva: Getty Images

Probioottitutkimuksessa on saatu rohkaisevia tuloksia gestaatio- eli raskausdiabetesta koskien. Alkuraskaudessa annettujen probioottien on todettu vaikuttavan erittäin suotuisasti äitien aineenvaihduntaan.

– Erityisen suotuisa vaikutus oli sokeriaineenvaihduntaan, joka muuttuu raskauden aikana. Nämä sinänsä normaalit ja raskauteen kuuluvat sokeriaineenvaihdunnan muutokset johtavat osalla äideistä gestaatiodiabetekseen. Tähän pystyimme tutkimuksessa hyvin voimakkaasti vaikuttamaan ennaltaehkäisevästi. Tämä löydös on toistaiseksi ainutlaatuinen maailmassa, Isolauri sanoo.

Probiooteista apua ylipainoon?

Isolaurin mukaan on todennäköistä, että tulevaisuudessa ylipainon keskeiseksi tekijäksi todetaan ylipainoa aiheuttava suoliston mikrobisto.

– Epäterveellinen ruokavalio muuttaa suoliston mikrobiston koostumusta aiheuttaen tulehdustilan, joka lisää energian hyväksikäyttöä ja varastoimista elimistöön. Näin noidankehä lihavuuteen on valmis, sanoo Isolauri.

– Meillä on tutkimusnäyttöä siitä, että probiootteja saaneiden äitien riski ylipainoon pieneni. Hyvin yleistähän on, että naisille alkaa kertyä ylipainoa raskauden jälkeen, Isolauri toteaa.

– Suomessa tarjolla olevat probioottivalmisteet ja -elintarvikkeet ovat hyvälaatuisia ja turvallisia käyttää. Raskaana olevien kannattaa käyttää probioottivalmisteita. Erityisesti niitä olisi hyvä käyttää äitien, joille suunnitellaan sektiota. Suunnitellussa sektiossahan ei synny supistuksia, jotka veisivät mikrobeja vauvalle. Probiootteja käyttämällä vauva saa turvallisen mikrobialtistuksen, perustelee Isolauri.

Next article