Etusivu » Neurologiset sairaudet » Pekka Hyysalo: Mahdotonta ei ole olemassakaan
Kuntoutus

Pekka Hyysalo: Mahdotonta ei ole olemassakaan

Pekka Hyysalo
Pekka Hyysalo
Kuvat: Oma arkisto

Huhtikuussa 2010 parikymppinen Pekka Hyysalo sai vakavan aivovamman lasketteluonnettomuuden seurauksena. Kolme viikkoa koomassa olleen miehen ennustetta pidettiin erittäin huonona. Kahdeksan vuotta myöhemmin nielemisen, puhumisen ja liikkumisen uudestaan opetellut Hyysalo kertoo, miten mahdottomasta tuli mahdollinen.

Kaikki lääkäreiden ennusteet moninkertaisesti ylittäneen Hyysalon kuntoutumisen taustalla on hillitön määrä työtä ja taistelutahtoa, läheisten pettämätöntä tukea, korkeatasoista lääketieteellistä osaamista ja ripaus sooloilua.

– Onnettomuudesta tähän päivään on tultu pitkä matka, ja sen matkan onnistuminen on ollut monen tekijän summa. Olen onnekas, sillä minulla on ollut pohjalla vahva perheen tuki, korkeatasoinen suomalainen terveydenhuolto, lääketiede ja kuntoutuksen ammattilaiset. Kun pohja on ollut kunnossa, olen voinut vähän sooloillakin ja hakea uusia tuulia, Hyysalo kertoo kiitollisena kuntoutumisen mahdollistaneista resursseista.  

Saan valtavasti energiaa siitä uskosta, että voin omalla esimerkilläni kannustaa ja auttaa muita.

Vielä pari vuotta sitten Hyysalo käytti kuntoutukseen kovimmillaan jopa 60 tuntia viikossa, nykyisellään keskimäärin parisenkymmentä.

– Kuntoutusliikkeet vaativat energiaa erittäin paljon, ja joinain päivinä se energia on ollut todella vähissä. Silloin olen pitänyt kirkkaana mielessäni, miksi teen mitä teen ja mitä sillä tekemisellä voin saavuttaa, Hyysalo kuvailee motivaatiota ylläpitävää ajatusmaailmaansa.

Aivojen plastisuutta hyödyntävä kuntoutusmenetelmä on tuonut tuloksia.

– Yksinkertaisten liikesarjojen ja suurien toistomäärien avulla olen pystynyt itse kuntouttamaan itseäni huimasti. Kun olen jaksanut hakata päätäni seinään riittävän kauan, seinään on lopulta tullut se reikä, Hyysalo kertoo hymyillen sinnikkäästä asenteestaan.

Lue myös: Kuntoutus rakennetaan aina omien tarpeiden mukaan

Kuva: Oma arkisto

Elintavoista energiaa

Pitkät kuntoutuspäivät ovat vieneet Hyysalon jaksamisen toisinaan äärirajoille, jolloin elintapojen merkitys on korostunut.

– Sitä on oppinut ymmärtämään, miten tärkeää nukkuminen on. Omassa jaksamisessani säännöllinen unirytmi ja ruokavalion muutokset ovat olleet ratkaisevassa asemassa.

– Suurin energiaani lisäävä tekijä on todennäköisesti ollut lihansyönnin lopettaminen. Kasvisruokailijana pystyn sulattamaan huomattavasti nopeammin nauttimani ateriat, ja aikaisemmin lihan sulattamiseen kulunut ylimääräinen energia säästyy treenaamiseen, Hyysalo kertoo ja kannustaa vertaisiaan siirtymään aivoille taloudellisempaan kasvisruokavalioon.

Hyysalolla onkin riittänyt vuosien varrella energiaa kuntoutuksen rinnalla moneen muuhun.

– En ajattele työtä työnä, sillä saan valtavasti energiaa siitä uskosta, että voin omalla esimerkilläni kannustaa ja auttaa muita.

– Mottoni kuuluu, että mä vaan vedän ja joskus sattuu hauskojakin juttuja. Viime aikoina niitä on sattunut usein. Viimeksi eilen, kun valitsimme Suomen positiivisinta henkilöä. Se oli ihan sairaan siisti päivä. Sieltä mieleeni jäi ajatus, jonka aion muistaa: Just tämä päivä on elämän tärkein, ei eilinen, ei huominen vaan just tämä hetki. Ja siksi kannattaakin keskittyä täysillä siihen mitä tekee just nyt, Hyysalo kannustaa.

Next article