Etusivu » Infektiotaudit » Hui, verta! Näin hoidat haavan oikein
Haavanhoito

Hui, verta! Näin hoidat haavan oikein

haavan hoito
haavan hoito
Kaikenkokoiset haavat on hyvä peittää, jolloin infektion mahdollisuus vähenee huimasti. Kuva: Getty Images

Haava ihossa sattuu ja osa meistä pelästyy pientäkin verenvuotoa. Toiset eivät edes huomaa syntyviä naarmujaan. Asiantuntija kertoo, miten haava hoidetaan ja milloin haavasta on syytä huolestua.

– Haava on aina ”infektioportti” elimistöön, eli ihon rikkouduttua virukset ja bakteerit pääsevät elimistöön, kertoo Maria Honkala, sairaanhoitaja ja auktorisoitu haavahoitaja.

– Etenkin kesäisin on muistettava jäykkäkouristuksen vaara, jos on pientäkin epäilyä, että haavaan olisi voinut päästä maaperää. Jäykkäkouristusrokotus tulee uusia, jos rokotuksesta on yli viisi vuotta. 

Ennen kuin aloittaa haavanhoidon, on haavan hoitajan ensimmäiseksi muistettava puhdistaa kädet.

– Haavan puhdistukseen ei suositella desinfioivia tai alkoholipitoisia aineita, sillä ne tappavat myös terveitä soluja. Haavan suihkutus tehdään aina suunnilleen kädenlämpöisellä vedellä. 2–5 minuutin suihkutus riittää hyvin. Pidemmästä suihkutuksesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä, jos vesi pääsee soluvälitilaan ja maseroi haavaa eli muuttaa kudosta haavan reunoilta vaaleaksi. Jos desinfektiota tarvitaan vakavan infektioriskin tai infektion vuoksi, tehdään se 1–3 kertaa ja tämän jälkeen suihkutus puhtaalla vedellä riittää.

Pieniin haavoihin hyvä sidos on laastari. Kuvat: Pexels & Getty Images

Korona-aikana joka kodista löytyy suihkutettavaa käsidesiä. Sitä voi Honkalan mukaan käyttää kertaluonteisesti, jos haava on syntynyt likaisesta esineestä. Useampaa kertaa hän ei suosittele.

– Jokainen haava on hyvä peittää, jolloin infektion mahdollisuus vähenee huimasti. Pieniin haavoihin hyvä sidos on laastari. Hopealaastareita ei tule käyttää kuin ainoastaan jo infektoituneen haavan hoitoon, silloinkin korkeintaan kahden viikon ajan. Infektion oireita ovat haavan punoitus, turvotus, kipu tai märkäinen erite. 

Jätä isot haavat ammattilaiselle

Tietyt perussairaudet altistavat tai aiheuttavat haavoja. Näitä ovat diabetes, reuma, kihti, verenkierron toiminnan vajausta aiheuttava valtimontukkeuma ja laskimoiden vajaatoiminta. Diabetes myös pahentaa haavojen tulehtumisvaaraa ja voi aiheuttaa jalkapohjien tunnottomuutta, jolloin jalkoja on tarkkailtava päivittäin haavojen varalta.

– Terveydenhuollon puoleen tulee kääntyä, jos haava on iso, vuotaa paljon verta tai tarvitsee ompeleita. Jos haavassa on tulehduksen merkkejä, se on syvä ja lävistänyt kaikki ihon kerrokset, ammattilaisen apu on tarpeen. Sama pätee, jos haava ei osoita paranemisen merkkejä kahden viikon hyvällä hoidolla, Maria Honkala neuvoo.

Lue myös: Miksi haavojen hoito on tärkeää?

Hoida haava näin:

•  Puhdista ensin omat kätesi.
•  Suihkuta haavaa puhtaalla kädenlämpöisellä vedellä 2–5 minuuttia.
•  Peitä haava laastarilla tai puhtaalla siteellä.
•  Tarkkaile haavaa. Hakeudu lääkäriin, jos haava ei osoita paranemisen merkkejä.

Next article