Etusivu » Hyvinvointi » Kansansairaudet kuriin tasapainoisilla elämäntavoilla
Kansanterveys

Kansansairaudet kuriin tasapainoisilla elämäntavoilla

Pippa Laukan mukaan uni ja palautuminen eivät aina saa riittävää huomiota elämäntapamuutosta tehtäessä. Kuva: MTV / Saku Tiainen

Ravinnon, liikunnan ja levon tasapaino on paras tie terveyden ylläpitämiseksi.

Suomalaiset kansansairaudet lisääntyvät väestön ikääntyessä. Kansansairauksiin voidaan lukea sydän- ja verisuonisairaudet sekä kakkostyypin diabetes. Urheilulääkäri ja terveysvaikuttaja Pippa Laukka toteaa kuitenkin, että sokeriaineenvaihdunnan häiriöitä on monenlaisia.

– Myös esidiabetes, jolloin verensokeri on jo pysyvästi koholla, voidaan lukea mukaan kansansairauksiin, koska siitä kärsii jopa miljoona suomalaista.

– Esidiabetesta sairastava ei yleensä vielä tunnista itsessään ongelmaa. Hänellä saattaa olla jo vyötärölihavuutta sekä niin sanottua viskeraalista, eli sisäelimiin ja niiden ympärille kerääntynyttä, rasvaa. Sairauden suurin riski piilee siinä, että se voi muuttua vähitellen varsinaiseksi diabetekseksi, toteaa Laukka.

Muista myös uni ja palautuminen

Tutkimusten mukaan käyttäytymisellä voi vaikuttaa sairauksien puhkeamiseen. Laukan mukaan kyse ei ole yksittäisistä keinoista, vaan niiden kokonaisuudesta.

– Tasapainoinen kokonaisuus muodostuu ravinnosta, liikunnasta sekä hyvästä unesta ja palautumisesta.

Laukan mukaan uni ja palautuminen eivät aina saa riittävää huomiota elämäntapamuutosta tehtäessä.

– Stressaava elämäntapa, riittämätön vapaa-aika sekä huonosti nukkuminen heikentävät palautumista ja siten myös vastustuskykyä. Väsyneenä on vaikea ylläpitää terveyteen tähtääviä elämäntapoja, joten usein tämä asia on saatettava kuntoon ensiksi.

– Levänneenä ihminen jaksaa keskittyä myös ylipainon pudottamiseen. Nykytutkimusten mukaan jo pienikin painonpudotus tuo suuria terveysvaikutuksia. Kun vatsaontelon rasva vähenee ja sokeriaineenvaihdunta paranee, painokin alkaa pudota. Tuoteselosteita lukemalla voi välttää liiallista suolaa ja sokeria.

– Ottamalla mukaan vielä sopivan määrän liikuntaa, terveys alkaa vähitellen kohentua. Liikunta vähentää ylipainoa ja vaikuttaa terveyteen muillakin tavoin parantamalla aivoterveyttä, palautumiskykyä ja aineenvaihduntaa.

Pippa Laukka tunnetaan myös Olet mitä syöt -ohjelman asiantuntijana. Sarjan 4. tuotantokausi alkoi keskiviikkona 22.9. MTV3:lla, ja se tarjoaa monia ratkaisuja terveellisempään elämään.

Next article