Etusivu » Hyvinvointi » Anna Puu: Ääntä pitää muistaa hoitaa huolella
Inspiraatio

Anna Puu: Ääntä pitää muistaa hoitaa huolella

Kuva: Kristin Barlowe

Artisti Anna Puu on helpottunut kesän keikkarupeaman päätyttyä.

– Vaikka rakastankin esiin­tymistä, on lomakin paikallaan, hän naurahtaa.

Keikkamuusikon näkökulmasta Suomi on suuri maa ja välimatkat ovat pitkiä. Matkamittariin kertyi melkoisesti kilometrejä. Hän ei silti aio lomailla pitkään, sillä syys tuo taas uudet kiireensä.

Syksyn tullen Anna Puun kalenteri täytyy kolmesta suuresta projektista: Voice of Finland -kuvauksista, uuden levyn levytyssessioista ja tietenkin myös keikoista.

– Ääneni tulee olemaan lujilla, hän toteaa.

– Täytyy pitää huoli siitä, että viikossa on aina yksi totaalinen vapaapäivä, jolloin rentoudun ja hoidan itseäni, erityisesti ääntäni.

Äänen huoltamiseen hänellä on selkeä ohje: viikoittaisina vapaapäivinä ei saa puhua mitään, ei ainakaan laulaa.

Herkkä ääni vaatii hellää huolenpitoa

– Minulla on hyvä perusvastustuskyky, sillä enimmäkseen olen terve, toteaa Anna Puu.

– Samoin on kuusivuotias tyttärenikin: hän ei ole juurikaan tuonut päiväkodista pöpöjä. Näin syksyn tullen itselleni on kuitenkin tärkeää pitää huolta kaulan alueen lämpimänä pysymisestä, hän toteaa.

– Ääneni on herkkä ja käheytyy helposti, ellen pidä huolta siitä. Mulla on tapana laulaa keikoilla aina täysillä ikäänkuin huomista ei olisikaan. En säästele itseäni enkä ääntäni ollenkaan. Eihän se fiksua ole, voisin kyllä käyttää välillä itsesuojeluvaistoani.

– Äänen esilämmittelyn ja erityisesti jälkihuollon tärkeyden opin muusikko ja pedagogi Aija Puurtiselta, kertoo Anna Puu.

– Äänihuulet ovat lihas ja kaipaavat ennen ja jälkeen rasituksen samanlaista huolenpitoa kuin muutkin lihakset.

– Äänen jäähdyttelyn kannalta keikkojen jälkeen olisi viisasta juoda paljon vettä, olla hiljaa ja mennä nukkumaan, mutta eihän se ole kivaa, sillä keikan jälkeen adrenaliinit jylläävät edelleen ja fiiliksiä on ihana jakaa juttelemalla.

Smoothiella ja kananmunalla liikkeelle

Kysymys säännöllisistä elämäntavoista naurattaa Anna Puuta:

– Ei sellaiset ole mahdollisia keikkailevalle artistille. Perusterveydellä tässä on pärjätty tähän asti.

– Olen kasvissyöjä, mutta esimerkiksi aamiaiseksi nautin smoothien lisäksi myös proteiinipitoisen kananmunan, joka pitää näläntunteen pitkään poissa, hän jatkaa.

Lisävitamiinit ostan jauheina ja teen niistä cocktaileja mehujen kanssa tai sekoitan ne smoothieihin. Leipä- ja maitotuotteita yritän karttaa.

Anna Puun yhteishuollossa oleva tytär on kotona kasvissyöjä, mutta isänsä luona ja päiväkodissa hän syö tavallista suomalaista sekaruokaa.

– En halua tehdä suurta numeroa kasvissyönnistäni tyttärelle, haluan että ruokailu pysyy normaalina asiana.

– Terveyden suhteen meillä kaikilla on omat herkät kohtamme ja minulle se on kaula, jota suojelen syksyn viimoilta. D-vitamiinia alan tankata heti kun aurinko häviää Suomen taivaalta. Eiköhän näillä opeilla mennä taas yksi syksy, toteaa Anna Puu.

Next article