Etusivu » Hyvinvointi » 7 asiaa, joita moni ei tiedä testamentista
Testamentti

7 asiaa, joita moni ei tiedä testamentista

testamentti
testamentti
Testamentti on tehtävä lain edellyttämässä määrämuodossa kirjallisesti kahden todistajan läsnä ollessa. Kuva: Getty Images.

Johanna Tolppanen

asianajaja ja varatuomari,
Eversheds Asianajotoimisto Oy

Voiko omaisuuden testamentata vapaasti esimerkiksi haluamaansa hyväntekeväisyyskohteeseen? Riittääkö ruutupaperille kirjoitettu viimeinen tahto vai tarvitaanko lakimiestä?

Eversheds Asianajotoimisto Oy:ssä työskentelevä asianajaja ja varatuomari Johanna Tolppanen vastaa testamentin tekemiseen liittyviin uskomuksiin ja väittämiin.

1. Ruutupaperille kirjoitettu testamentti ei ole lainvoimainen.

Tarua. Testamentti on tehtävä lain edellyttämässä määrämuodossa kirjallisesti kahden todistajan ollessa yhtaikaa läsnä ja heidän on, sitten kun testamentin tekijä on allekirjoittanut testamentin tai tunnustanut siinä olevan allekirjoituksensa, todistettava testamentti nimikirjoituksillaan. Testamentti voi olla käsin kirjoitettu ja tehty vaikkapa ruutupaperille. Tietyin edellytyksin suullinen hätätilatestamenttikin on mahdollinen.

2. Lainvoiman saaminen testamentille edellyttää testamentin tiedoksiantoa.

Totta. Sen, joka vetoaa testamenttiin, tulee antaa testamentti tiedoksi kaikille perillisille, jotta testamentti voi saada lainvoiman. Perillisillä on kuusi kuukautta tiedoksisaannista aikaa moittia testamenttia mahdollisen muotovirheen johdosta. Muotovirheiden osalta perillisillä on ankara selonottovelvollisuus. Mikäli testamenttia ei moitita määräajassa, saa testamentti lainvoiman. Perilliset voivat myös hyväksyä testamentin, muotovirheellisenkin, jolloin testamentti saa heti lainvoiman. Jos lakisääteisiä perillisiä ei ole, testamentti annetaan tiedoksi Valtiokonttorille.

3. Vaikka testamenttaisin kesämökkini ystävälle, sukulaiset voivat silti vaatia sitä itselleen.

Tarua ja totta. Testamentin tekijä voi testamentata koko omaisuutensa haluamalleen taholle. Vain rintaperillisillä on tästä huolimatta oikeus vaatia ja saada lakiosansa. Muilla sukulaisilla ei lakiosaoikeutta ole. Kuitenkin mahdollisen aviovarallisuussuhteen purkaminen ja mahdolliset toissijaismääräykset siinä testamentissa, jolla aikanaan on ehkä itse omaisuutta perinyt, voivat vaikuttaa siihen omaisuuteen, josta itse voi testamentilla määrätä.

4. Voin vapaasti valita hyväntekeväisyyskohteen ja testamentata sille vaikka koko omaisuuteni.

Totta. Kohde kannattaa valita niin, että se on mitä todennäköisimmin vielä olemassa perimysajankohdan koittaessa.

5. Perintöveron maksaminen koskettaa vain sukulaisia.

Tarua. Suomessa perinnöstä lähtökohtaisesti maksetaan perintöveroa, oli saaja sitten kuka tahansa, ellei perinnön määrä jää alle verotettavan rajan. Yleishyödylliset yhteisöt ovat kuitenkin lainsäädännöllä vapautettu perintöverosta.

6. Jos en tee testamenttia, laki määrittää miten omaisuuteni jaetaan.

Totta. Mikäli lähimmät sukulaiset ovat serkkuja, eivät he enää lain mukaan peri, vaan koko omaisuus menee valtiolle.

7. Jos sairauteni on edennyt jo hyvin pitkälle, en voi enää laatia testamenttia.

Tarua. Riippuu täysin sairauden laadusta. Testamentin voi tehdä niin kauan kuin kykenee ymmärtämään sen merkityksen. Mikäli kärsii esimerkiksi muistisairaudesta, tulisi testamentin tekohetkeltä hankkia lääkärintodistus ja säilyttää se testamentin liitteenä myöhempien mahdollisten väitteiden varalta. Oikeustoimikelpoisuus ja testamentintekokelpoisuus ovat eri asiat.

Next article