Esko Kovero tunnetaan Ismo Laitelana, mutta näyttämöllä ja kameran edessä hän on saanut elää kymmeniä muitakin elämiä. Näytteleminen sytyttää hänessä yhä saman palon kuin nuoruusvuosina.
– Pääsin isäni kanssa katsomaan Jouko Turkan ohjaamaa Hyvästi Mansikki -näytelmää Outokumpu Oy:n henkilökunnalle järjestetyssä näytöksessä. Siinä hetkessä syttyi lopullinen kipinä päästä rampin tuolle puolen. Esiinnyin koulunäytelmissä ja joulujuhlissa, kunnes ystävän vihjaus rohkaisi pohjoiskarjalaisen maalaispojan hakemaan Teatterikorkeakouluun. Ja sillä tiellä olen edelleen, unelma-ammatissani, kertoo Kovero.
Tekniikka, valot, äänet, lavastus ja puvustus ovat muuttuneet uran alkuvuosista, mutta näyttelijäntyö ei.
– Prosessi on yhä sama: rooli puretaan osiin, tutkitaan ja kysytään, miksi hahmo toimii niin kuin toimii. Mitä hän haluaa, mitä varten hän tekee jotain, milloin ja miten se vaikuttaa kaikkeen muuhun. Niihin kysymyksiin joutuu roolia rakentaessa vastaamaan. Vuosien varrella olen oppinut luottamaan entistä vahvemmin uutta tekstiä lukiessa syntyvään intuitioon. Se on yllättävän usein oikeassa, ja toivottavasti se päätyy myös näyttämölle, Kovero toteaa.
Näyttelijän työ on intensiivistä, mutta luonnossa liikkuminen ja kalastus maadoittavat.
– Kun aurinko laskee ja kuu nousee, järven pinta on plattana ja kuha otillaan niin mikään ei ole sen rentouttavampaa. Siinä on terapia kohdallaan, Kovero tunnelmoi.
Näyttämöltä ensemblen luotsiksi
Uransa varrella Kovero on tarttunut rohkeasti uusiin mahdollisuuksiin. Viime kesinä Salkkareiden näyttelijät ovat tehneet kuvaustauoilla Kangasalan kesäteatteriin näytelmiä.
– Ohjaajan rooli tuli minulle kuin Manulle illallinen. En siihen vakanssiin mitenkään pyrkinyt, mutta minulla on porukasta eniten kokemusta. Ja olen kyllä tykännyt. Tervetuloa kaikki katsomaan ensi kesänä Nelinpeli-farssia Kangasalle, kutsuu Kovero.
Mutta vielä riittää unelmia, kuten Nummisuutarin Esko palvelutalossa tai kuninkaan rooli jossain Shakespearen kuningasnäytelmässä.
Koveron ohje nuorelle itselleen:
– Sanoisin, että älä ahdistu vaan ole armollinen itsellesi. Kyllä elämä kantaa.
Kipinä palaa yhä kirkkaana.
