Saimi Hoyer muutti rakkaisiin mökkimaisemiinsa Punkaharjun metsiin toipumaan kroonisen sairauden aiheuttamasta sairaalakierteestä viitisen vuotta sitten. Paluuta kaupungin betoniviidakkoon ei enää ole. Metsä on Hoyerille arjen voimaannuttaja, taitavin terapeutti ja rakkaimman ravinnon lähde.
Pitkä intiaanikesä on vihdoin tullut päätökseensä. Kuulaat aamut herättävät kirpakkuudellaan, puut puhkeavat ruskan väriloistoon ja tiputtavat vähitellen lehtensä. Saimi Hoyer heittää kukonlaulusta saappaat jalkaan ja eväsrepun selkään, astelee tiheään kuusimetsään, nuuhkii mättäiltä nousevaa sienten tuoksua ja nauttii aamuteen kannon päällä kuksasta kurkiauran lentäessä yli. Eletään Saimi Hoyerin lempivuodenaikaa.
– Syksyiset aamut metsässä ovat hetkiä, joita minä eniten rakastan. Metsä on tärkein henkinen voimavarani, kotini, alttarini ja elämäni. Ei ole murhetta, joka ei metsässä katoaisi, Metsähallituksen kansallispuistokumminakin vaikuttava Saimi kuvailee metsän merkitystä elämässään sanoja säästelemättä.
Hoyer koki konkreettisesti luonnon voimaannuttavan ja parantavan vaikutuksen muuttaessaan takaisin synnyinseuduillensa metsän keskelle toipumaan vakavasta sairastelukierteestä.
– Kävelin itseni metsässä takaisin elämään, heti kun voimani lääkehoidon tukemana sen vähänkään sallivat. Lääkkeiden syömisen seurauksena aistini olivat turtuneet, en haistanut tai maistanut mitään. Mutta metsässä aistit avautuivat. Metsässä on niin paljon kimmokkeita, että tukkeutuneimmatkin aistit heräävät ja tuoksut nappaavat takaisin elämänsyrjään kiinni. Vaikka olin välillä vielä tosi kipeä, kävelin metsään hengittämään puhdasta ilmaa, se teki niin hyvää, Hoyer kuvailee.
Saimin kotona luonto on koko ajan läsnä.
– Asun keskellä metsää, ja talossani seinät ovat ikkunaa lattiasta kattoon. Punkaharjun metsä vanhoine petäjineen tulee vahvasti sisälle asti. Puhdas ilma ja luonto pitävät minut terveinä, keikkamatkoilla alkaa heti yskittää, Hoyer toteaa.
”Kaikki paitsi sienestys on turhaa”
Henkistä voimaa metsästä ammentava Hoyer kerää syksyisiltä mättäiltä talteen myös ruumiin ravintoa.
– Rakkaus sieniin kulkee suvussamme. Innostuin sienistä jo pikkutyttönä äitini ja isoäitini esimerkkiä seuraten. Äitini poimi paljon haperoita, vaikka ei niitä laji lajilta tunnistanutkaan, ja minä sitten innostuin ottamaan niistä selvää. Ostin paljon kirjoja ja vuosien varrella hakeuduin sieni-ihmisten pariin oppimaan lisää. Nykyisin valitsen jopa vierailemani maat sienten perusteella, koska kaikki paitsi sienestys on turhaa, Saimi naurahtaa pilke silmäkulmassaan.
Saimi kannustaa tutustumaan sienten monipuoliseen maailmaan ennakkoluulottomasti.
– Sieniin kätkeytyy makuja yhtä paljon kuin lajejakin. Haistelkaa ja maistelkaa eri sieniä. Korostakaa niiden yksilöllisiä ominaisuuksia. Isoin moka on sotkea eri lajit pannulla keskenään ja pyöräyttää kermassa, silloin kaikki maku katoaa. Ja poimikaa niitä haperoita, esimerkiksi sillihapero on aivan mielettömän makuinen, Saimi vinkkaa.