Etusivu » Tulevaisuuden terveydenhoito » Ammattimaisen vuokratyövoiman käyttö tuo monia etuja
Sponsoroitu

Ulkoisen rekrytointikumppanin hyödyntämiseen motivoi esimerkiksi vuokrahenkilöstön nopea saatavuus.

Ulkoisen kumppanin hyödyntäminen rekrytoinnissa on viime vuosina yleistynyt myös sosiaali- ja terveysalalla. SunHoivan palvelujohtaja Saija Laitinen kertoo syyksi muun muassa hoitajapulan ja sitä kautta tarpeen hoitajavuokrausyrityksille. Vuokrauksen hyviin puoliin kuuluvat muun muassa rekrytointiin käytetyn ajan vapautuminen ja kustannussäästöt.

– Asiantuntevan rekrytointipalvelun kautta saa varmasti ammattitaitoiset työntekijät. Rekrytointiprosessin ulkoistaminen on myös kustannustehokasta. 

Sairauspoissaolot, lomat ja työntekijämaksut jäävät henkilöstövuokrausyrityksen maksettaviksi. Myös aikaa säästyy, kun organisaatio voi rekrytoinnin sijaan keskittyä ydintoimintaansa. 

– Haastattelut, lääkelupien tarkistamisen ja muut selvitysasiat voi jättää meille. Rekrytointiin erikoistuneina asiantuntijoina myös esittelemme asiakkaillemme suoraan parhaat työntekijät, Laitinen sanoo. 

SunHoiva – sosiaali- ja terveysalan henkilöstövuokrauksen luottokumppani

SunHoiva toimii julkisten ja yksityisten hoivapalveluyritysten henkilöstövuokraus- ja rekrytointikumppanina, joka välittää hoitohenkilökuntaa niin pitkäaikaisiin sijaisuuksiin kuin yksittäisiin vuoroihinkin. Apua saa myös suorarekrytoinneissa.

– Vuokratyön hintaan on laskettu kaikki työntekijäkustannukset. Tilaaja siis maksaa vain tehdyistä työtunneista, ei työntekijöiden rekrytoinnista, mahdollisista poissaoloista tai lomapalkoista, SunHoivan liiketoimintajohtaja Niina Uimonen painottaa.

Henkilöstön rekrytointiin ja työvuorojen organisointiin tarvitaan Uimosen mukaan osaajia, jotka tuntevat paitsi alan sekä palvelu- ja työehtosopimukset, myös hallitsevat työntekijöiden perehdytyksen.

– Panostamme lisäksi työntekijöidemme työhyvinvointiin muun muassa tarjoamalla hyvän työterveyshuollon sekä henkilöstöedut. Työhyvinvoinnin huomioiminen viestii halustamme satsata vastuullisuuteen.

Miksi SunHoiva?

• Henkilövuokraus on kauttamme helppoa – varmistamme työntekijöiden osaamisen ja lääkelupa-asiat.  
• Vuokratyövoima on kustannustehokasta, sillä maksat vain tehdystä työstä. 
• Luotettavana kumppanina hinnoittelumme on läpinäkyvää.

SunHoiva tarjoaa monipuolisia ja tehokkaita työllistämispalveluja hoiva-alalla

Ota yhteyttä!
Saija Laitinen 040 5141990 [email protected]
Niina Uimonen 0503250127 [email protected]
SunHoiva, Hammareninkatu 7, 2krs. 33100 Tampere

Next article