Etusivu » Tuki- ja liikuntaelimet » Tekonivelleikkaukset potilasvahinkotilastojen kärjessä
Tekonivelet

Tekonivelleikkaukset potilasvahinkotilastojen kärjessä

potilasvahinko
potilasvahinko
Kuva: Adobe Stock

Potilasvakuutuskeskuksen tilastojen mukaan yleisimmät korvattavat potilasvahingot liittyvät lonkan ja polvien tekonivelleikkauksiin.

Potilasvahinkoihin erikoistunut lakimies voi olla merkittävä apu korvausten hakuprosessissa. Potilasvakuutuskeskukselle (PVK) tehtiin viime vuonna 7 952 potilasvahinkoilmoitusta. Tekonivelleikkaukset näkyvät tilastojen kärjessä vuodesta toiseen.

– Potilasvahingot ovat pääsääntöisesti hoitovirheitä, jotka ovat aiheutuneet potilaan tutkimuksesta, hoidosta tai muusta vastaavasta käsittelystä. Vahinko voi olla esimerkiksi leikkauksen seurauksena syntynyt komplikaatio, kuten hermovaurio tai virheellisesti asennettu tekonivel, varatuomari Filip Markelin kertoo.

Tekonivel jämähti lonkassa

Tyyppiesimerkki potilasvahingosta on Markelin kokemuksen mukaan tilanne, jossa potilaalle asennettu tekonivel jämähti lonkassa.

– Tekonivel jouduttiin poistamaan, koska se oli alun perin asennettu väärään asentoon. Tästä syntyi vuosien leikkauskierre. Toinen tyypillinen ongelmia aiheuttava tilanne voi olla väärin mitoitettu tekonivelvarsi.

Kuluttajasuojalakikin korvaa

Jos leikkaus on mennyt pieleen, korvausprosessi käynnistyy Potilasvakuutuskeskukseen tehtävällä vahinkoilmoituksella.

– Potilasvahinkoasian voi toki saattaa myös tuomioistuimen ratkaistavaksi, mutta siihen liittyy kustannusriski.

Markelin kertoo, että mikäli potilas on omalla kustannuksella asentanut tekonivelen yksityislääkärillä ja jotain on mennyt pieleen, korvauksia voi hakea myös kuluttajasuojalain perusteella.

– Jos yksityisen lääkärin tarjoamassa palvelussa on tapahtunut virhe, kuluttaja on oikeutettu hinnanalennukseen. Tätä ei moni tiedä.

Asiaan perehtynyt lakimies auttaa

Hoitovirhetapauksissa kannattaa kääntyä potilasvahinkoihin perehtyneen lakimiehen puoleen.

– Näin säästää aikaa ja vaivaa. Potilasasiakirjat vilisevät myös lääketieteellisiä termejä, joita maallikon voi olla vaikea ymmärtää. Tästä syystä huomiotta voi jäädä yksityiskohta, joka voikin olla potilaalle suotuisan ratkaisun kannalta hyvin merkittävä.

Next article