Etusivu » Syöpä » Tiedon, tutkimuksen ja vertaistuen merkityksestä
Hematologiset sairaudet

Tiedon, tutkimuksen ja vertaistuen merkityksestä

Sairastuneen toiveena on, että hänen elämäntilanteensa huomioidaan kokonaisvaltaisesti hoitopolulla. Kuva: Getty Images

Emma Andersson

Kirjoittaja toimii edunvalvonnan erityisasiantuntijana Suomen Syöpäpotilaat ry:ssä.

Suomessa on tällä hetkellä elossa yli 300 000 syöpään sairastunutta, ilmenee Suomen Syöpärekisterin huhtikuussa julkaisemasta vuoden 2020 syöpätilastosta. Rekisterin mukaan viimeisimmän 5-vuotisjakson aikana (2016–2020) todettiin yhteensä 16 800 verisyöpää

Syöpä vaikuttaa merkittävästi yhteiskuntaan ja sairastuminen ei kosketa pelkästään sairastunutta, vaan myös hänen lähipiiriään. Sairastuneen toiveena on, että hänen elämäntilanteensa huomioidaan kokonaisvaltaisesti hoitopolulla. Saumaton yhteistyö erikoissairaanhoidon sekä työterveyshuollon tai perusterveydenhuollon välillä ovat ratkaisevassa roolissa. Oikea-aikainen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen arviointi edistävät elämänlaatua. Kroonista tai levinnyttä syöpää sairastavan työssä jaksamista ja jatkamista voidaan tukea joustavilla ratkaisuilla.

Kliinisen tutkimuksen tärkeys

Kaikki hematologiset syövät luokitellaan harvinaisiksi. Tutkitun tiedon merkitys on valtava sairastuneelle. Hoitotulokset ovat hyviä Suomessa, mutta huolenaiheena on erityisesti kliinisen ja translationaalisen tutkimuksen rahoitus ja sitä kautta uusien lääkkeiden saatavuus pienillekin potilasryhmille.

Lääkehoidon arvo tulisi tunnustaa ja tunnistaa; moderni syöpähoito on usein lääkekeskeistä ja siksi lääkekulut kasvavat. Rationaalisen lääkehoidon edistäminen on ensiarvoista ja se tukee yksilöllisiä hoitomuotoja. Väestön ikääntyessä tulee hyväksyä resursointi siten, että syöpähoidoissa ei tingitä laadusta. 

Tietoa ja vertaistukea sairastuneille

Todennetun tiedon tarpeeseen vastaavat Suomen Syöpäpotilaat ry:n julkaisemat potilasoppaat. Hematologisten syöpien oppaita on hiljattain uudistettu. Vertaistukea aikuisille syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen tarjoavat potilasverkostot. Vertaistukea arvostetaan ja verkostossa voi helposti jakaa tietoa ja olla tukena muille.  

Lisätietoa: Malila & Virtanen & Pitkäniemi. Hematologisten syöpien ilmaantuvuus lisääntyy mutta ennuste paranee. Duodecim 2019;135(12):1147-9. www.syopapotilaat.fi 

Next article