Etusivu » Hyvinvointi » Näyttelijä Pirkko Mannola: On tärkeää kuunnella omaa kehoa
Tarinat

Näyttelijä Pirkko Mannola: On tärkeää kuunnella omaa kehoa

Pikko Mannola
Pikko Mannola

Näyttelijä Pirkko Mannolalle liikunta ja terveelliset elämäntavat ovat olleet aina osa elämää. Ravinto-ohjeita hän ei orjallisesti noudata, vaan kokee tärkeäksi kuunnella, mikä antaa hyvän olon omaan kehoon.

Jokainen Tanssii tähtien kanssa –kilpailua seurannut muistaa varmasti Pirkko Mannolan ylväät spagaatit ja miettii, miksei itse ole ehkä koskaan yltänyt vastaavaan. Osa vastausta lienee, että Mannola sai ”liikuntageenit” jo verenperintönä voimistelun opettaja ja telinevoimistelun Akatemian mestari –isältään:

– Voimistelimme yhdessä eli tavallaan kasvoin liikunnan parissa. Enää liikkuminen ei ihan samalla tavalla onnistu, mutta spagaatti on edelleen hyvä konsti räväyttää esityksissä, Mannola innostuu.

Vaikka hän on edelleen notkea, ikä asettaa keholle rajoituksia. Mannola sanookin siirtyneensä lempeämpiin liikuntamuotoihin, kuten pilatekseen, joka sopii erityisen hyvin ikääntyneille ihmisille.

Teen nykyisin yksittäisiä hyvän olon keikkoja, joissa puhun ihmisille muun muassa siitä, kuinka itse hoidan terveyttäni.

– Lisäksi jooga on kuulunut elämääni jo 1960-luvulta alkaen. Nykyisin käyn tyttäreni omistamassa jooga-salissa, jossa nautin muun muassa yin-joogasta. Koen sen sielua ja mielenterveyttä hoitavana, kevyenä jooga-muotona, Mannola kuvailee.

Ulkoliikunnasta Mannola valitsee mieluiten sauvakävelyn Olarin metsissä.

– Sauvakävelylle lähden mielelläni ystäväni kanssa, silloin voimme samalla kohentaa myös sosiaalista hyvinvointia.

Työn ja levon suhteesta puhutaan paljon. Mannola tietää, että esiintyvällä näyttelijällä adrenaliini nousee illalla esityksen aikana, jolloin unen saanti vaikeutuu. Iän lisääntyessä unta kuitenkin tarvitaan enemmän palautumiseen pitkien työkeikkojen jälkeen.

– Esimerkiksi viime keväänä olin mukana näytelmässä, jota esitettiin kolme kertaa viikossa  yhteensä 40 näytöstä. Iltaisin palautuminen ja iltarytmin löytäminen oli vaikeaa. Tällöin itseäni on auttanut melatoniini, hän sanoo.

– Tosin kyllä tässä ammatissa epäsäännöllisyyteen tottuukin, hän toteaa ja kertoo, että monella hänen kollegallaan on tapana nukkua iltapäivällä ennen iltanäytöstä, vaikka vain vartin, mikä riittää virkeyden palaamiseen.   

– Uskon tämän olevan hyvä keino jokaiselle iltatyötä tekevälle.

Keho tuottaa hyvää oloa, kun ravinto on sille sopivaa

Mannola on aina pyrkinyt terveelliseen ravintoon ja on tarkka syömisestään myös herkän vatsansa vuoksi. Koska ruoansulatus ja ravintotarpeet ovat jokaisella erilaiset, hän ei koe tarpeelliseksi noudattaa ravinto-ohjeita liian orjallisesti, vaan parasta on kokeilla, mikä omalle keholle sopii.

– Ruoan mukana tulee niin paljon myrkkyjä, että kaupassa pelottaa lukea purkin kyljestä, mitä kaikkea se sisältää. Itse pyrin ostamaan luomua ja käytän ravintolisiä silloin, kun en syö tarpeeksi esimerkiksi kalaa tai vihanneksia. Jos syön lihaa, se on usein poroa tai hirveä. Koska ne liikkuvat luonnossa, niiden ravinto on erilainen kuin tuotantoeläimen, hän kertoo.

– Aamut pyrin aloittamaan myös vihersmoothiella, johon laitan pinaattia, kurkkua, inkivääriä, avokadoa ja joskus marjoja. Suosin myös kaurapuuroa leseiden, lesitiinin tai puolukoiden kanssa, mikä takaa terveellisen alun päivään. Nyt olen löytänyt avokadoöljyn, jota lisään molempiin.

Ikä tuo vaivoja, silti kotona ei kannata istua

Kolme vuotta sitten Mannolalle tehtiin pallolaajennus ja määrättiin kolesterolilääkitys. Se oli  luonnollisesti kiperä paikka, vaikka muuten hän kiitteleekin terveyttään.

– Iän mukana aina jotain vaivaa tulee, mutta en aio istua kotona ja pelätä, hän naurahtaa iloisesti.

Lue myös: Sami Hedberg: Muista liikkua, syödä oikein – ja nauraa!

– Teen nykyisin yksittäisiä hyvän olon keikkoja, joissa puhun ihmisille muun muassa siitä, kuinka itse hoidan terveyttäni, Mannola kertoo ja toteaa, että hänen ikäisensä henkilöt kaipaavat vertaistukea ja haluavat kuulla, kuinka on pysynyt nuorekkaana.

Teatteriakin Mannola edelleen haluaa tehdä, mutta innostus toiselle paikkakunnalle muuttamisesta näytelmäkauden ajaksi ei enää houkuttele.

– Mietin paljon, kuka olen ja mitä minusta tulee. Teatterikiinnitys on kovin sitovaa, ja nyt  haluan tehdä vaihtelevia töitä, sanoo pian 80 vuotta täyttävä Mannola, jonka eläkeikä on jo kaukana takana päin, mutta joka ei ole päivääkään ollut eläkkeellä.

Next article