Etusivu » Raskaus ja perhe » Miltä näyttää perhebloggaajan arki? – 3 tunnettua bloggaajaa kertovat
Isyys

Miltä näyttää perhebloggaajan arki? – 3 tunnettua bloggaajaa kertovat

Kuvat: Noora Näppilä ja oma arkisto

Pätkäöitä, taaperoiden metkuja, tasapainottelua työkiireiden ja perhe-elämän välillä – tätä kaikkea on perheellisen bloggarin arki.

Karoliina Pentikäinen, 34

Perhe: Aviomies, lapset 9 v. ja kuukauden ikäiset kaksoset

Tuoreiden kaksosten kanssa arki on tällä hetkellä hyvin kotipainotteista ja arkista. Miehen kanssa yritämme jossakin välissä nukkua ja viettää myös kahdenkeskisiä hetkiä. Blogia ei voi jättää tauolle, joten kirjoitan sitä jemmaan sunnuntaisin, kun mies on lasten kanssa. Itse arki antaa kirjoittamisen aihetta ja oivalluksia. 

Tänä vuonna vietämme joulun ensi kertaa elämässämme omassa kodissamme – isovanhempia ja lasten serkkuja näemme vasta välipäivinä. Lahjoja ostamme mahdollisimman vähän: esikoisella on muutama isompi lahjatoive, ja vauvat eivät vielä juuri paketteja kaipaa. 

”Myös perhe-elämää tulee uskaltaa elää omalla tavalla, välittämättä liikaa muiden mielipiteistä.”

Ville Viholainen, 31

Perhe: Avopuoliso, lapset 5 v. ja 3 v.

Elämäni on tällä hetkellä ruuhkavuosirumbassa tanssimista. Välillä askelmerkit osuvat kohdalleen, välillä kompuroidaan. Kiireiden keskellä pyrin kuitenkin myös pysähtymään nauttimaan arjesta. Blogiani kirjoitan usein vasta, kun lapset ovat unten mailla. Bloggaaminen on minulle harrastus, joten sen yhdistäminen perhe-elämään sujuu niin kuin harrastusten yleensäkin. 

Joulu on jo lähellä, ja pian nähdään, pysyykö kuusi pystyssä koko joulun. Pienet puun halaajat ovat tehneet tästä jännittävää aikaisempina vuosina. 

”Tsempit kaikille pätkäöiden sankareille, taaperoiden perässä juoksijoille ja ruuhkavuosien seilaajille. Kyllä se siitä.” 

Minttu Storgårds, 33

Perhe: Aviomies, lapset 15 v, 10 v, 8 v. ja 1 v.

Meillä on neljän lapsen uusperhe, kolme koululaista ja taapero. Mieheni on kotona hoitovapaalla pienimmän kanssa. Minä bloggaajana olen tavallaan koko ajan töissä, mutta siinä on myös puolensa – teen töitä kotona eikä lasten ole tarvinnut mennä hoitoon kovin pienenä. 

Joulun vietämme todennäköisesti kotona tai mummolassa perheen kesken. Olemme yrittäneet opettaa myös lapsille vastuullisempaa kuluttamista ja esimerkiksi viime vuonna annoimme heille vain yhdet lahjat. Isommat lapset ymmärtävät tämän jo hyvin eivätkä edes toivo mitään krääsää. 

”Mielestäni vanhemmuudessa tärkeintä on olla oma itsensä ja tehdä kuten itsestä parhaalta tuntuu. Rakkaus kantaa pitkälle.”

Next article