Etusivu » Näkö ja kuulo » Näkövammaisten apuvälineet ovat siirtyneet digiaikaan
Terveysteknologia

Näkövammaisten apuvälineet ovat siirtyneet digiaikaan

Näkövammaisten apuvälineet
Näkövammaisten apuvälineet
Kuva: Adobe Stock

Digitalisaation myötä näkövammaisten apuvälineet ovat tehneet jättiloikan eteenpäin. Älypuhelimissa toimivat apuvälineohjelmistot ja –palvelut ovat mullistaneet näkövammaisten arkea monella tapaa.

Yksi merkittävimmistä innovaatioista on ympäristön hahmottamiseen tarkoitettu puhuva navigaattori, BlindSquare. Se kertoo paikat ja etäisyydet ilmansuuntineen, liikenteen tai vaikkapa matkan varrella sijaitsevan ravintolan lounaslistan.

– Useita kansainvälisiä palkintoja voittanut BlindSquare on suomalainen keksintö, jota on myyty jo 135 maahan. Siihen on kehitetty jatkuvasti uusia ominaisuuksia, kuten iBeacon-tekniikkaan perustuvien lähetysmajakoiden avulla toimiva sisätilanavigointi, kertoo saavutettavuusasiantuntija Juha Sylberg Näkövammaisten liitosta.

BlindSquare on hyödyntänyt näkeville suunniteltuja ja kauppakeskuksiin toteutettuja markkinointipalveluja, joissa älypuhelimeen ilmestyy kaupan tarjous sen ohi kävellessä. Sama teknologia ohjaa nyt myös sokean kulkureittiä.

– Tämä jos jokin on älykästä rakentamista! Seuraavan kahden vuoden aikana iso osa yhdysvaltalaisista kauppakeskuksista aikoo hankkia käyttöönsä iBicon-järjestelmän. Suomessa sitä on pilotoitu helsinkiläisessä kauppakeskus Itiksessä sekä Vantaan Tikkurissa. Kaikki toimi hienosti normaaliolosuhteissa. Nyt on seuraavan asteen testausvuoro eli iBiconin avulla pelastautuminen hätätilanteessa.

Toinen merkittävä edistysaskel on Applen valmistama puheentunnistusohjelma Siri. Suomenkielisestä puheentunnistus on ollut tuloillaan jo 20 vuotta, ja nyt se on totta. Sokea voi ohjata Siriä puheella, ja se käyttää puhelimen toimintoja sokean puolesta.

Lue myös: Tekoäly lisää terveydenhuollon resursseja

– Uusi käsite, Internet of Things eli esineiden internet ja uudet käyttöliittymä tekniikat tarjoavat valtavat mahdollisuudet apuvälineiden kehittymiselle. Painikkeiden, näppäinten tai kosketusnäytön lisäksi laitteita voi jo nyt ohjata puheella, silmän liikkeellä tai jopa ajatuksen voimalla. Henkilö, joka ei kykene liikuttamaan mitään ruumiin osaansa pystyy silti kommunikoimaan tietokoneen avulla. Kuulostaa scifiltä mutta on totta!

Tekniikan kehittyessä myös palveluiden hinnat ovat laskeneet. Kun eri palveluja hoidetaan esteettömällä tavalla, erityisryhmille ei tarvita kalliita erityisratkaisuja. Tällä on myös kansantaloudellisesti positiivinen vaikutus.

Next article