Etusivu » Lapsen terveys » Vauvauinti tukee vauvan kehitystä
Lasten harrastukset

Vauvauinti tukee vauvan kehitystä

Uinti kehittää lapsen motoriikkaa, ja usein vauvauintilapsi erottuukin myöhemmin päiväkodin hienomotorisissa testeissä edukseen. Kuva: Getty Images

Vauvauinti on koko perheen harrastus, jossa lapsi pääsee turvallisesti tutuksi vesielementin kanssa.

Suomen Uima- ja Hengenpelastusliiton Turvallinen vauvauinti -kampanjan kriteerejä noudattavissa paikoissa olosuhteet on räätälöity vauvan hyvinvointia silmällä pitäen. Koko perheelle sopivan vauvauinnin voi aloittaa vauvan ollessa vähintään kolmen kuukauden ikäinen ja viiden kilon painoinen. Vauvauintiin mukaan pääsee molemmat vanhemmat, toisin kuin usein esimerkiksi jumpassa tai musiikkileikkikoulussa.

– Monesti uinnista tulee sellainen perheen yhteinen viikoittainen lempparijuttu, vauvauinnin ohjaaja ja fysioterapeutti Iisa Savtschenko iloitsee. Lapsen ensimmäisinä kuukausina aloitettu harrastus kantaa usein vuosia.

– Vesi on kiva elementti, sillä se mahdollistaa pienelle lapselle liikkumisen kokemuksen jo ennen kuin se on mahdollista kuivalla maalla. Vauvana aloitettu iloinen polskiminen voi jatkua pitkälle eläkepäiviin asti ja sama veden mahdollistama ominaisuus säilyy. Kun ikäihminen ei voi juosta enää maissa, vedessä se useimmiten onnistuu, Savtschenko kehuu uintiharrastuksen pitkäikäisyyttä.

Yhdessäolon lisäksi vauvauinti lisää vesiturvallisuutta ja kehittää lapsen hienomotorisia taitoja.

– Vesiturvallisuus lisääntyy, kun vauva oppii sukeltamaan. Etenkin monet veneilevät perheet haluavat lisätä turvallisuutta tällä tavoin. Lisäksi uinti kehittää lapsen motoriikkaa. Vauvauintilapsi usein erottuukin myöhemmin päiväkodin hienomotorisissa testeissä edukseen. Liikuntarajoitteisille vauvauinnista on aivan erityisiä hyötyjä veden keventävän ja vastetta antavien ominaisuuksien ansiosta, Iisa Savtschenko listaa uinnin etuja.

Stressitöntä leikkiä puhtaassa ja lämpimässä altaassa

Suomen Uima- ja Hengenpelastusliiton kriteerejä noudattavissa vauvauintipaikoissa polskitaan puhtaassa ja lämpimässä, 32 celsiusasteen, vedessä koulutettujen ohjaajien opastuksella. Vauvan pissa ei kuormita uintivettä, vaan mahdolliset bakteerit kulkevat veteen aikuisten kautta.

– Ei voi liikaa korostaa, miten tärkeää on, että aikuiset peseytyvät ja saunovat ilman uimapukuja ennen altaaseen tuloa, Savtschenko painottaa.

Tavallinen vaippa ei uintitarkoitukseen käy, mutta markkinoilla on vauvauintiin suunniteltuja kertakäyttöisiä vaippoja tai uimapukuun ommeltuja kiinteitä vaippoja.

– Vaippa ehkäisee ulosteen joutumista veteen. Ruokailut kannattaa myös sijoittaa uintikäyntejä silmällä pitäen, vauvauinnin ohjaaja vinkkaa.

Puhtaus, lämpö ja hyvä allasergonomia tukevat vauvauinnin tärkeintä tehtävää:

– Jaetun ilon kokemista ja stressitöntä leikkiä, ilman suorittamista ja paineita Savtschenko päättää.

Next article