Jokainen meistä on joskus kokenut olonsa yksinäiseksi, jopa toivonut saavansa olla hetken yksin. Hetkittäinen, vapaaehtoinen yksinolo antaa mahdollisuuden omien ajatusten ja tunteiden käsittelyyn.
Kun yksinolo muuttuu jatkuvaksi yksinäisyydeksi, siitä tulee ahdistava tunne ulkopuolisuudesta – välittääkö minusta kukaan, kuuleko kukaan minua, tulenko nähdyksi?
Yksinäisyydestä seuraa usein vakavia elämänlaadullisia ja terveydellisiä ongelmia. Yksinäisyys heikentää unen laatua ja määrä, alentaa stressinsietokykyä ja lisää ahdistus- ja masennusoireilua. Iäkkäimmillä yksinäisyys heikentää muistia.
Yksinäiseksi itsensä kokee noin 400 000 suomalaista. Yksinäisimpiä ovat nuoret aikuiset sekä ikääntyneet. Tutkimusten mukaan joka viides lapsi tai nuori kärsii yksinäisyydestä. Nuorista aikuisista joka kuudes kokee jatkuvasti yksinäisyyden tunnetta. Senioriväestöstä joka kolmas yli 70-vuotias kärsii yksinäisyydestä usein tai jatkuvasti.
Yksinäinen voi olla kuka tahansa. Yksinäisyys ei näy ulospäin, eivätkä yksinäiset ole joukko samankaltaisia ihmisiä. Yksinäisyys on inhimillisen kärsimyksen lisäksi myös yhteiskunnallinen haaste. Se on yksilöllinen ja omakohtainen kokemus, joten siihen on mahdotonta löytää yhtä ratkaisua.
Meidän jokaisen asia on, että yksinäisen odotus ei tunnu loppuelämältä.
Luottamuksellisen ihmissuhteen puute lisää huomattavasti senioreiden masennuksen riskiä. Oma ystäväpiiri on voinut kaventua ja iän myötä on vaikeaa löytää uutta.
Kynnys lähteä etsimään seuraa on korkea tai liikkuminen muiden luokse on vaikeaa. Yksinäisyys ja turvattomuus ovat yhteydessä – saanko apua ja tukea sitä tarvitessani? Vaikka seniorilla olisi läheisiä, hän voi kokea itsensä yksinäiseksi. Lapset eivät korvaa ikätoverien seuraa, eikä heitä haluta syyllistää tai vastuuttaa yksinäisyydestä.
Toisen ihmisen läsnäolon tarve ei ratkea julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden myötä. Seniori voi päivittäin tavata monia ihmisiä, joista kaikki tapaavat senioria ammattityön pohjalta.
Ihmisellä on tarve tulla nähdyksi ja kohdatuksi omana itsenään. Vastaaminen läsnäolon ja kohtaamisen tarpeeseen jääkin meidän kaikkien yhteiseksi tehtäväksi, niin kanssaihmisinä kuin osana kansalaisyhteiskuntaa.
Yhteistyö järjestöjen ja kunnan välillä tarjoaa väylän kunnan työntekijöille tarjota asiakkaille järjestöjen toimintaa ja palveluja sosiaalista tukea kaipaaville asiakkaille.
Yksinäisyyteen voidaan vaikuttaa lisäämällä sosiaalista tukea ja mahdollisuutta sosiaalisiin kontakteihin. Järjestötoiminta tarjoaa tukea, taitoja ja toimintaa. Yhteisölliset tilaisuudet, vertaistukiryhmät, harrastusryhmät ja vapaaehtoistoiminnan monet muodot lisäävät hyvinvointia. Ne kasvattavat kokemusta välittämisestä, arvostuksesta ja kuulumisesta yhteisöön.
Järjestöt voivat toimia myös äänitorvena niille, joiden ääni ei muuten kuulu. Järjestöt keräävät tietoa ja tuovat sitä julkiseen keskusteluun sekä päätöksenteon tueksi.
Meidän jokaisen asia on, että yksinäisen odotus ei tunnu loppuelämältä. Haastan jokaisen meistä näkemään ihmisen lähellään ja kysymään, mitä kuuluu. Ja kuuntelemaan vastauksen.
Kirjoittaja Tuula Colliander toimii toiminnanjohtajana HelsinkiMissiolla.