Etusivu » Kultaiset vuodet » Pirkko Mannola: ”Kyykkyyn vaan”
Kultaiset vuodet

Pirkko Mannola: ”Kyykkyyn vaan”

pirkko-mannola
pirkko-mannola
Pirkko Mannola kertoo, että sydänkohtaus ja sen takia tehty kahden suonen pallolaajennus ei ole hiljentänyt hänen vauhtiaan. Kuva: Hankintatukku Oy

Sydänkohtaus ei saanut Pirkko Mannolaa pelkäämään hengästymistä. Jooga, sauvakävely, kyykkääminen, pitkät yöunet ja terveellinen ruokavalio pitävät taiteilijan voimissaan.

Laulaja-näyttelijä Pirkko Mannolan, 80, puhetta rytmittää vapautunut nauru. Taiteilija on juuri palannut kynsihuollosta ja aloittanut kesälomansa. Lomallaan hän aikoo kerätä energiaa syksyn keikkoja ja projekteja varten.

– Minulle parasta latautumista on se, kun vien joogamattoni pihalle auringonpaisteeseen ja syvennyn raittiissa ilmassa venytyksiin.

Olen yhä niin notkea, että pystyn heittämään spagaatin.

Mannola joogaa kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Joogaharjoittelu on kuulunut naisen elämään jo 60-luvulta lähtien.

– Jooga tuli lauluopintojen ja hengitystekniikan harjoittamisen sivutuotteena. Myöhemmin siirryin voimajoogaharjoitteluun, mutta nykyään pidän eniten yin-joogasta. Siinä tehdään pitkiä venytyksiä, ei siis vain venytetä lihaksia vaan myös sidekudoksia. Olen yhä niin notkea, että pystyn heittämään spagaatin. Keikoilla yleisö antaa siitä aina aplodit, Mannola sanoo huvittuneena.

Taiteilija kertoo, että sydänkohtauksen takia vuonna 2013 tehty kahden suonen pallolaajennus ei ole hiljentänyt hänen vauhtiaan.

– Sanoin lääkärille leikkauksen jälkeen, että työtahtia en pysty hidastamaan, kun olen niin vilkas. Lääkäri vastasi, ettei tarvitsekaan, sillä leikkaus on tehty ja kaikki on kunnossa. Ei sitä kannata jäädä murehtimaan eikä antaa sen rajoittaa elämää. Tiedän, että jotkut esimerkiksi pelkäävät hengästymistä, mutta kyllä minä ja Hulkkosen Raili painellaan aika kyytiä sauvakävelylenkeillämme.

Sydänkohtauskaan ei hidastanut koko kansan suosikki Pirkko Mannolaa. Kuva: Hankintatukku Oy

Aerobisen kuntoilun ja joogan lisäksi Pirkko pitää huolta lihaskunnostaan. Laulaja tekee kotona kyykkyjä jumppakepin kanssa.

– Kyykkyyn vaan, sanon minä ja ihan kaikenikäisille. Ei tarvitse tehdä kuin muutamia toistoja kerrallaan, mutta niitä voi tehdä monta päivän mittaan. Kyykkäämisen avulla reisilihakset pysyvät kunnossa ja tasapaino hyvänä. Se on tärkeää kaatumisen ehkäisemisessäkin.

Vauhdikkaan elämän vastapainoksi Mannola sanoo tarvitsevansa kunnon yöunet. Valvomiseen ja iltatöihin tottuneen laulajan rytmi on muuttunut avopuoliso Göran Stubbin myötä. Stubb on aamuvirkku ja Mannolakin on alkanut herätä varhemmin, jonka vuoksi illalla on mentävä aikaisemmin nukkumaan.

Pariskunnan aamu alkaa yleensä miehen valmistamalla marja- tai vihersmoothiella. Välimerellistä ruokavaliota suosivalle Mannolalle terveellinen ravinto ja vitamiinit ovat tärkeä osa hyvinvointia. Laulaja pyrkii käyttämään ruuanlaitossaan sydänystävällisiä tuotteita ja hänen herkälle vatsalle hyvää tekeviä raaka-aineita.

– Nykyään ravinnosta tiedetään paljon, mutta monet kokevat terveellisen syömisen monimutkaiseksi, vaikka ei pitäisi. Kuuntelen kernaasti, mitä neuvoja ravintoterapeutilla on sanottavana ja mielestäni on hauskaa kokeilla uusia juttuja.

Next article