Yliaktiivinen rakko on vaiva, josta moni kärsii, mutta harva puhuu. Magnus Landqvistille asia tuli selväksi vasta, kun hän vaihtoi työtä ja alkoi ajaa linja-autoa. Silloin hän ymmärsi, että arki pyöri yhtäkkiä jonkin itsestään selvänä pitämänsä asian ympärillä: kyvyn hallita vessakäyntejään.
– Olin työskennellyt koko elämäni toimistossa ja matkustanut paljon työssäni. Kun se päättyi, sain koulutuksen ja aloin ajaa linja-autoa Tukholmassa. Se oli iso askel, mutta silloin ongelmat alkoivat näkyä, hän kertoo.
Linja-autonkuljettajana työskentely tarkoittaa tiukkoja aikatauluja ja rajallisia mahdollisuuksia taukoihin. Magnukselle siitä muodostui pian stressaava arki, jossa hän joutui suunnittelemaan jokaisen minuutin välttääkseen vahinkoja.
– Huomasin, että minun oli vaikeampi pidätellä. Ja kun ajaa bussia, ei voi vain pysähtyä. Olet riippuvainen lyhyistä tauoista, ja silloin on oltava nopea. Siitä tuli nopeasti kestämätöntä, sekä fyysisesti että henkisesti.
Oireyhtymä, josta hän kärsi, on nimeltään yliaktiivinen rakko, joka on huomattavasti yleisempi kuin ehkä uskoisi. Ruotsin sosiaalihallituksen mukaan noin 15–20 prosenttia väestöstä kärsii erilaisista pakkoinkontinenssin tai yliaktiivisen rakon muodoista. Tämä voi tarkoittaa äkillisiä, vaikeasti hallittavia virtsaamistarpeita, tiheitä vessakäyntejä ja joissakin tapauksissa virtsankarkailua. Oireyhtymä voi vaikuttaa eri ikäisiin miehiin sekä naisiin, mutta yleistyy iän myötä. Vaikka vaivat voivat rajoittaa elämänlaatua suuresti, monet eivät hae apua, usein häpeän tai tietämättömyyden vuoksi siitä, että oireyhtymää voi hoitaa tai sen oireita lievittää.
– Vaikeinta on tunne siitä, ettei hallitse omaa kehoaan. Vaikka käyttäisi suojia, on äärimmäisen nöyryyttävää virtsata housuihinsa. Tuntee häpeää, on märkä, ja tekee kaikkensa, ettei se näkyisi. Se vaikuttaa koko itsetuntoon, Magnus sanoo.
Häpeästä huolimatta hän otti tärkeän askeleen ja haki apua omalääkärinsä kautta. Tutkimusten ja asiantuntijoiden kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen hän alkoi vähitellen löytää erilaisia hoitoja ja tapoja selviytyä arjesta. Nykyään hän on eläkeläinen, 72-vuotias, ja asuu Skånessa. Vaikka vaivat eivät ole kadonneet, hän on oppinut elämään niiden kanssa.
– Minun on suunniteltava elämäni eri tavalla. Minulla on aina suojat mukana, tiedän missä kaikki vessat ovat, ja joskus käy silti niin, etten ehdi ajoissa. Mutta, olen löytänyt rauhan hyväksyä tilanteen. Elämä jatkuu, myös yliaktiivisen rakon kanssa, Magnus sanoo.
Magnukselle terveydenhuollon tuki on ollut ratkaisevan tärkeää, mutta myös muiden samassa tilanteessa olevien tapaaminen.
– Vaivan kanssa ei ole yksin, vaikka siltä tuntuisi. Minulla on ollut onni tavata ihania ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua. Ja puhun mielelläni aiheesta, koska tarvitaan lisää ihmisiä, jotka uskaltavat tuoda sen esille. Haluan todella sanoa muille: älä odota. Ei kannata kärsiä hiljaisuudessa. Hae apua. Tukea on saatavilla, eikä sinun tarvitse hävetä. Voit elää hyvää elämää, kunhan uskallat ottaa ensimmäisen askeleen.
