Etusivu » Kultaiset vuodet » Laulaja Marion Rung: ”Tulettehan taas moikkaamaan!”
Tarinat

Laulaja Marion Rung: ”Tulettehan taas moikkaamaan!”

Olen laulanut 58 vuotta ja näihin vuosiin on mahtunut keskenään niin erilaisia, mutta aivan mahtavia esiintymisiä. Ja olen edelleenkin kiertueella, tällä kertaa Fredin kanssa!

Aloitimme Hyvinkäältä noin kuukausi sitten ja jatkamme konsertteja taas tammikuussa 2020. Fredin kanssa on mukava tehdä yhteistyötä ja hänelläkin on paljon hittejä, joita myös saan laulaa konserteissa.

Olen saanut elämältä niin paljon

Vuoden 1962 Euroviisu-voitto laittoi tämän koko rullan käyntiin, enkä olisi tässä ilman sitä. Laulan mielelläni lauluja, joista yleisöni pitää, mutta olen aina luottanut intuitiooni ja uudistanut ohjelmistoani silloin, kun se on tuntunut oikealta. Olen ollut onnekas, kun olen saanut levyttää paljon ja niin monet lauluistani ovat nousseet hiteiksi.

Rakkaimpia lauluja minulle ovat edelleenkin Tipitii ja ikivihreä Hyvästi yö, mutta myös juutalaiset laulut, joita levytin kaksi albumia. Juutalaiset laulut ovat sydämeni säveliä, opin ne jo aivan pienenä.

Fanit antavat minulle voimaa

Panostan aina kaikkiin esiintymisiin, mutta konsertit ovat mielestäni minulle kaikista vaativimpia. Ihmiset tulevat sinne minua varten ja kuuntelevat hiljaa.

Olen saanut kuulijoiltani paljon sykähdyttäviä viestejä vuosien varrella, mutta pysäyttävimmän palautteen sain kerran 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa, kun luokseni tuli konsertin jälkeen nuori tyttö. Hän kertoi kuunnelleensa laulujani ja sanoi niiden pelastaneen hänet itsemurhalta. Silloin ymmärsin, miten suuri vastuu esiintyjillä on ja miten tarkasti ihmiset seuraavat meitä.

Nykyään pidän tiiviisti yhteyttä fanieni kanssa Instagramissa ja Facebookissa. On aina yhtä ihanaa, kun ihmiset kommentoivat ja antavat palautetta.

Lue myös: Rankkojen uutisten aikakautena mieli on hyvä täyttää iloisella tekemisellä

Sisälläni on pieni tyttö

Aloitin laulamisen 15-vuotiaana ja nyt olen juuri täyttänyt 74 vuotta. Jokainen uusi asia on tuonut mukanaan jotain kiinnostavaa ja myös elämä itse muuttaa ihmistä. Olen herkkä ja intuitiivinen ihminen, ja kaikista kolhuista huolimatta minulla on erittäin positiivinen asenne elämää kohtaan.

Sisälläni on edelleenkin pieni utelias tyttö, joka haluaisi kurkata nurkan taakse. Ja minulla on sydämessäni niin paljon iloa, jota haluan jakaa! Siksi toivon kaikista eniten terveyttä. Se on kaikista tärkein ja mahdollistaa kaiken muun.

Haluan jakaa sydämeni iloa!

Tänä vuonna teen töitä melkein aattoon saakka. Sitten rauhoitumme yhdessä läheisteni kanssa jouluksi, vaikka juutalaisena en sitä varsinaisesti vietäkään. Mutta pidän jouluvaloista ja kattaukseen kuuluu kompromissina myös kalkkunaa.

Mielestäni kaikki pyhät ovat itse asiassa samanlaisia: niihin pitää rauhoittua ja sen edellytyksenä on, että ihminen saa lopettaa höösäyksen ajoissa. Silloin yhdessäolosta voimaantuu.

Katseeni on myös tulevissa vuosissa. Minulla tulee täyteen 60 vuotta artistina! Syksyllä 2020 aloitan juhlavuoteni, joka tähdentyy vuodelle 2021. Rakastan laulamista ja haluan yhä esiintyä yleisölleni, joka on kulkenut rinnallani näin kauan. Kiitos ihanat!

Tilaa uutiskirje!

Pysy ajantasalla ajankohtaisimmista aiheista ja uusimmasta sisällöstä!

Next article