Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään elämänsä aikana. Riski sairastua kasvaa ikääntyessä, joten väestön ikääntyessä erityisesti ikääntyneiden syöpään sairastuneiden määrä lisääntyy.
Pitäisikö ikääntyvää syöpäpotilasta hoitaa toisin kuin nuorempaa potilasta? Kliinisen hoidon osalta varmasti, mutta se, miten potilas kohdataan ja miten hänen osallisuuttaan omaan hoitoon tuetaan, ei poikkea muusta väestöstä.
Toki mahdolliset aistien tai kognition haasteet voivat edellyttää sopeuttamista, mutta lähtökohtaisesti ikääntynytkin syöpäpotilas tulee kohdata arvokkaasti ihmisenä, ei pelkkänä diagnoosina. Hänen omia odotuksiaan hoidon ja erityisesti oman elämänlaadun suhteen tulee kuulla.
Myös ikääntynyt syöpäpotilas tarvitsee ymmärrettävää tietoa osallistuakseen jaettuun päätöksen tekoon. Lääkärin tehtävä on kertoa hoitovaihtoehdoista sekä niiden hyödyistä ja haitoista ymmärrettävästi. On myös inhimillistä kertoa, jos lääkäri arvioi potilaan olevan liian hauras syöpähoidolle ja kertoa palliatiivisen hoidon hyödyistä elämänlaadulle.
Ikääntyneet syöpäpotilaat eivät ole vain joukko vanhuksia. Monessa heistä asuu vuosikymmenten kerryttämää viisautta ja kiitollisuutta eletystä elämästä. Uskon heidän kohtaamisensa arvostaen ihmisinä, ei vain diagnoosina, olevan lääkärille arvokas kokemus.
Artikkelin on kirjoittanut Suomen Syöpäpotilaat ry:n toiminnanjohtaja Jenni Tamminen-Sirkiä.
