Skip to main content
Etusivu » Kultaiset vuodet » Arja Koriseva – monipuolinen kuningatar
Rintasyöpä

Arja Koriseva – monipuolinen kuningatar

Arja Koriseva
Arja Koriseva
Kuva: Sony Music Finland

Tavoitan Arjan matkalla Kuusamosta Ylläkselle. Käynnissä on jo useana vuonna toteutettu, tiivis Lappi-turnee, johon kuuluu niin salikonsertteja, kirkkokonsertteja kuin keikkoja lomakohteissakin, mikä mahdollistaa erilaisia ohjelmistoja. Mitä muuta kevääseen ja kesääsi kuuluu?

− Kiertueen jälkeen vuorossa on Jorma Uotisen isännöimä tangospektaakkeli Kansallisoopperassa, jossa vierailee myös muun muassa Waltteri Torikka. Lisäksi esiintymisiä on Ilmajoen Musiikkijuhlilla, Tangomarkkinoilla ja Kotkan saaristossa Lohisoitossa. Keskikesän juhlaa voi viettää vaikka kuuntelemalla ja katsomalla YLE:n juhannuslähetystä Syvälahden lavalta Kangasniemeltä.    

Juhannukselta alkavat taas kesälavakeikat Fortuna-orkesterin kanssa. Oma ”orkesteriperhe” on pysynyt koko uran ajan Arjan matkassa välillä hieman muuntuen.

Pakkopysähtyminen

Laulaja on nyt varsin kiireinen, mutta noin puolitoista vuotta sitten oli pakko pysähtyä, kun hänellä todettiin rintasyöpä.

Mistä sait voimia silloin, kun sairastuit ja olit hoidoissa?

− Sain parasta voimaa kotoa. Minulla on aivan ihana perhe ja ystäviä. Viihdyin hyvin kotona arkisten asioiden parissa, kerrankin ei ollut kiire mihinkään. Ihmiselle tekee hyvää pysähtyä välillä. Mietinkin, että jos olisin ollut siinä työssä, johon olen kouluttautunut eli luokanopettajana, olisin varmasti jossain vaiheessa pitänyt vuorotteluvapaan.   

Syöpäjärjestöt arvioivat, että joka kolmas suomalainen sairastuu jossakin elämänsä vaiheessa syöpään.

− Kaikilla on oma tarinansa ja elämäntilanteensa ja jokainen kokee sairastumisen omalla tavallaan. Tärkeää on lähellä oleminen ja niiden asioiden jakaminen. Onneksi Suomessa on päteviä lääkäreitä ja räätälöityä hoitoa saatavilla. 

Arja tekee Syöpäsäätiön Elämä kantaa -konsertteja yhdessä toisen syövästä toipuneen laulajan, Kari Vepsän, kanssa.   

Uusi levy ja uusia haasteita

Arjan monipuolinen ura on ollut muutakin kuin tangoa: siihen on kuulunut niin iskelmää, musikaaleja, hengellistä musiikkia, elokuvia kuin tv-töitäkin. Ihan uusi, hauska juttu on Lavis eli lavatanssijumppa, ja tiedossa on live-keikkaa kuntoilun parissa.     

Miten laulajan työ on muuttunut viimeisen 30 vuoden aikana?

− Musiikkimaailma on muuttunut paljonkin, tullut ilmeikkäämmäksi. Lauletaan toisten lauluja ja tehdään genreristeyksiä. Toisaalta tekijöitä on enemmän ja kilpailu on kovaa – täytyy erottua joukosta ja sosiaalinen mediakin luo paineita olla koko ajan esillä. Ennen joka kylällä oli oma lava, mutta nykyään on monipuolisia viihdekeskuksia, joihin on sitten pidempi matka. Sen olen huomannut, että tanssitaidot ovat jopa parantuneet; keikoilla näkee todella taitavia tanssinharrastajia!  

Mitä uutta kuullaan tulevaisuudessa?

− Löydän itseni yhä enemmän opettamassa. Pystyn hyödyntämään kokemustani esiintymiskoulutuksessa sekä pidän yrityksissä ja työyhteisöissä positiivisia, voimaannuttavia tilaisuuksia, jotka auttavat jaksamaan arjessa ja työssä.

Arja on myös innoissaan uudesta levystä, jota työstää Sonyn kanssa. Hän kuvailee sitä aikuisen naisen levyksi.

− Olen opiskellut klassista laulua, mutta ammattilaisena se on jäänyt äänenhuoltoon. Minulla on tunne, että saan vielä oppia instrumentistani uutta. 

Tiesitkö tätä Arja Korisevasta

• Naimisissa, kolme lasta
• Opiskeli laulua Keski-Suomen Konservatoriossa
• Kasvatustieteen maisteri 1989
• Tangokuningatar 1989
• Yli 15 pitkäsoittoa, tunnetuimpia kappaleita Enkelin silmin
• Musikaalirooleja eri teattereissa muun muassa Laulavat sadepisarat, My Fair Lady, Piukat paikat, The Sound of Music
• Elokuva- sekä äänirooleja (Pocahontas), televisio-ohjelmia ja juontotöitä

Next article