Etusivu » Intiimiterveys » Ärtynyt, masentunut ja saamaton – testosteronivaje voi oireilla monin tavoin
Testosteronivaje

Ärtynyt, masentunut ja saamaton – testosteronivaje voi oireilla monin tavoin

Kun testosteroniarvot normalisoituvat, vointi kohenee kokonaisvaltaisesti kaikilla elämän osa-alueilla. Kuva: Adobe Stock

Miehen ikääntymiseen liittyvä osittainen testosteronivaje oireilee kuten naisten menopaussi.

Mikäli psyykkiset, fyysiset ja seksuaaliset oireet osoittautuvat testosteronipuutoksesta johtuvaksi, ovat ne yleensä hyvin hoidettavissa.

Seksuaalilääketieteen asiantuntija, erikoislääkäri Juhana Piha kertoo, että jonkinasteista testosteronivajetta esiintyy arvioiden mukaan 12-30 prosentilla 40-70 vuotiaista miehistä, mutta vain 2-6 prosentilla esiintyy matalan arvon lisäksi myös oireita.

– Näin ollen läheskään kaikilla potilailla, joilla on alentunut tai matala arvo, ei esiinny testosteronivajeen oireita, eikä hoitoa silloin tarvita, Piha toteaa.

Niiden potilaiden hoitaminen, joiden oireet ja ainakin kahdesti mittauksella todetut arvot viittaavat testosteronipuutokseen, on yleensä äärettömän kiitollista.

– Muutaman kuukauden testijakson jälkeen suurin osa hoidetuista on kuin uusia ihmisiä. Kun testosteroniarvot normalisoituvat, vointi kohenee kokonaisvaltaisesti kaikilla elämän osa-alueilla.

Huonosti tunnettu häiriötila

Juhana Pihan mukaan testosteroni-sanaan liitetään usein vain seksuaalisuuteen liittyvät ongelmat, vaikka yleisimmin sen puutoksesta kielii yleinen vetämättömyys ja se, että mies ei saa mitään aikaiseksi työssä tai kotona.

– Muita yleisiä oireita ovat muun muassa mielialan mataluus, ärtyneisyys, hikoilun lisääntyminen, unihäiriöt, lihasvoiman heikentyminen ja erektiohäiriöt.

Piha sanoo, että testosteronivaje tunnetaan huonosti yleislääkäreiden keskuudessa. Siksi viitearvojen rajamailla häilyvät miehet jäävät monesti hoitamatta tai sitten heitä hoidetaan esimerkiksi masennuslääkkeillä.

– Vaikka testosteronin puute liittyy usein ikääntyminen, voi vajausta esiintyä melko nuorillakin, 35-45-vuotialla miehillä.

– Alle 8 nmol/l arvo on selkeästi epänormaali ja liian matala. Jos arvo jää niin sanotusti harmaalle alueelle, välille 8-12 ja miehellä on oireita, hänelle voidaan tehdä testosteronilla hoitokokeilu, jonka tulosten perusteella päätetään hoidon jatkamisesta.

Ei perheen perustamista suunnitteleville

Lääkärin diagnosoimaan testosteronin puutosta hoidetaan lääkkeillä, jotka voivat heikentää elimistön omaa testosteronituotantoa ja siittiöiden muodostumista. Lääkehoito voi aiheuttaa myös muun muassa finnitautia ja nänniarkuutta ja hemoglobiini voi nousta.

– Hoitoa ei suositella perheen perustamista harkitseville. Testosteronin ja siittiöiden tuotanto palautuvat hitaasti lääkkeen lopettamisen jälkeen, mutta lääkehoitoa edeltävään tilaan palautuminen voi viedä kuukausia.

Pihan mukaan testosteronihoitoon liittyy monia vääriä uskomuksia. Hoidolla ei esimerkiksi ole syy-yhteyttä eturauhassyöpään, eikä se pahenna eturauhasen liikakasvun aiheuttamia virtsaoireita. Se ei myöskään aiheuta sydän- ja verisuonitautia.

– Mutta se mitä hoito tekee, on monille potilaille suorastaan mullistavaa. He kuvaavat tuntemuksiaan kuin vuosia pimeänä olleeksi huoneeksi, johon tulvii yhtäkkiä kirkasta päivänvaloa.

– Hormonihoito alkaa vaikuttaa yleensä noin kuukaudessa. Testihoitojakso on 3-6 kuukauden mittainen, jotta plasebovaikutus saadaan suljettua pois. Jos vaikutusta ei sinä aikana tule, täytyy oireiden hoitamiseksi etsiä muita keinoja, Piha päättää.

Next article