Etusivu » Hyvinvointi » Piia Koriseva: Elämäntapamuutoksessa maltti on valttia
Elämäntapamuutos

Piia Koriseva: Elämäntapamuutoksessa maltti on valttia

Kuva: Getty Images

Piia Koriseva

Personal trainer 

Tutkimusten mukaan elämäntapamuutokset tukevat toisiaan. Personal trainer Piia Koriseva kehottaa aloittamaan uuden vuoden reippailla kävelylenkeillä ja säännöllistämällä ruokailurytmiä.

Amerikkalaisessa Appetite-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tutkijat jakoivat 117 harvakseltaan liikuntaa harrastanutta ihmistä kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmistä liikkui 0-3 kertaa viikossa enintään 40 minuuttia kerralla. Toinen ryhmä oli jaettu kolmeen ryhmään siten, että osa porukasta ei liikkunut lainkaan, osa liikkui kolmesti ja loput viidesti viikossa. Liikunta oli pelkästään aerobista liikuntaa.

Tutkijat tarkkailivat osallistujien ruokailutottumuksia. Tutkimuksessa selvisi, että viisi kertaa viikossa liikkuvat valitsivat selvästi mieluummin vähäenergisiä ruoka-aineita kuin vähemmän liikkuvat.

Personal trainer ja hyvinvointivalmentaja Piia Koriseva sanoo, että terveelliset elämäntavat tukevat toisiaan. Liikunnan antama hyvä olo välittyy myös ruokailuvalintoihin.

– Kun ihminen harrastaa säännöllisesti liikuntaa, esimerkiksi reippaita kävelylenkkejä 3-4 kertaa viikossa, ja nukkuu yönsä pääsääntöisesti hyvin, hän jaksaa kiinnittää huomiota myös ruokailuunsa.

Korisevan mukaan jouluähkyn jälkimainingeissa ei kannata ryhtyä päättömille kitukuureille. Ne eivät kestä muutamaa viikkoa kauempaa, eivätkä ne tuo pysyviä tuloksia.

– Tärkeintä on olla armollinen itselleen. Aloita elämäntapojen skarppaaminen maltilla ja tee muutoksia, joihin pystyt sitoutumaan, Koriseva ohjeistaa.

Piia Korisevan vinkit kestävään elämäntapamuutoksen 

1. Opettele nauttimaan liikunnasta 

Etsi liikuntalaji, jonka harrastaminen on helppoa ja josta pidät. Voit aloittaa vaikkapa reippailla kävelylenkeillä. Reippaile 45-60 minuuttia kolme-neljä kertaa viikossa. Jos kävelet kaverin kanssa, kehon lisäksi myös pää ja ajatukset saavat tuuletusta. Muista myös kaikenlainen hyötyliikunta. 

2. Syö säännöllisesti ja rauhassa 

Syö aamupala tunnin kuluessa heräämisestä ja ruokaile sen jälkeen säännöllisesti 3-4 tunnin välein. Kokoa ateria lautasmallin mukaan ja ahnehdi etenkin kasviksia ja marjoja. Mitä enemmän lautasen sisällössä on väriä, sen parempi. Muista pureskella huolellisesti, äläkä ahmi, niin et tule syöneeksi liikaa. 

3. Nuku riittävästi 

Riittävä uni on hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Tutkimusten mukaan univaje lisää ylipainon riskiä. Jos nukut vähän, elimistösi on väsynyt ja aivosi huutavat epäterveellisiä ruokavaihtoehtoja.

4. Juo enemmän vettä 

Vedenjuonti auttaa hillitsemään nälkää. Muista juoda vähintään puolitoista litraa vettä päivässä normaalien ruokajuomien ja taukokahvien lisäksi. 

5. Vältä stressiä 

Monille ihmisille stressi aiheuttaa hallitsematonta syömistä. Opi hallitsemaan stressiä ja etsi keinoja purkaa sitä sotkematta syömistä mukaan kuvioon. Hallitsematon syöminen voi aiheuttaa huonoa omaatuntoa, mikä lisää stressiä entisestään. 

6. Unohda kilomääräiset tavoitteet 

Kun teet elämäntavoissasi pysyviä muutoksia, ylimääräiset kilot putoavat kyydistä ennen pitkää. Älä aseta itsellesi mahdottomia tavoitteita. Etene vähitellen ja tunnustele matkan varrella, millaiset ruokailutavat ja liikunta sopivat juuri sinulle. Keskity voimaan hyvin. Liikunta, oikea ruokavalio, riittävä uni ja iloinen mieli ovat tärkeämpiä kuin muutama ylimääräinen kilo.

Next article