Etusivu » Flunssa » Ehkäise flunssan tarttumista ja tilaa ruokakassi verkosta suoraan kotiisi
Flunssan ehkäisy

Ehkäise flunssan tarttumista ja tilaa ruokakassi verkosta suoraan kotiisi

Kuva: Oma arkisto

Flunssa kaataa väkeä sänkyyn ja pitää poissa työpaikalta. Ruokakaappi ammottaa tyhjyyttään, joten kauppaan on silti raahauduttava. Vai onko? Kotiin tilattavat ruokaostokset on tällöin verraton apu.

Podet flunssan tuntua ja uumoilet seuraavan viikon ruokaostosten olevan vaarassa jäädä tekemättä. Ehkä vielä tänään virtaa löytyy kaupan käytävien kiertelyyn ja oikealta kaartavien ostoskärryjen väistelyyn, mutta entä jos olo pahenee, etkä edes kulmakauppaan jaksa pian raahautua, mitä sitten ensi viikolla syöt?

Helpotus tulee verkossa tehtävästä ruokatilauksesta, joka tuodaan suoraan kotiisi valitsemanasi aikana.

Toinen tuore ja ajankohtainen syy tilata ruokatuotteet kotiin kuljetettuina on myös itse välttyä flunssatartunnalta. Kukapa tahtoo poimia pussiinsa tomaatteja, joiden äärellä flunssaiset asiakkaat ovat pitkin päivää saattaneet pärskiä?

Arki helpottuu, kun ruokaa tilataan kerralla koko viikoksi

On ihanaa, kun ostokset tuodaan suoraan ovelle vaikka yhdenkin kerran, mutta verkkoruokakaupan asiantuntija Hanna-Kaisa Risku tietää, että parhain arjen helpotus tulee säännöllisestä ruokatilauksesta. Arkiruokailun huolto on helppoa ja vaivatonta, kun ruoka tilataan viikon välein.

– Kun siitä tulee rutiini, ja tilaaminenkin tapahtuu lähes automaattisesti, huomaa itse kuinka helpottavaa on, kun ei tarvitse lähteä kauppaan ja kantaa kasseja.

– Palvelu säästää myös turhalta kiertelyltä kaupan osastojen kautta, joiden tuotteita ei itse edes tarvitse. Miksi pitää kävellä koiranruokaosastolla, jos ei edes ole koiraa, Risku huomauttaa.

– Lisäksi rahaa säästyy, kun netistä ostetaan suunnitelmallisemmin ja heräteostokset jäävät vähemmälle.

Palvelu helpottaa arkea erityisesti silloin, kun ruokaostokset ovat suuria ja kaupassakäynti vie ison osan ajasta.

– Erityisesti lapsiperheet tilaavat verkkoruokakaupasta säästääkseen aikaa mieluummin johonkin itselle tärkeisiin asioihin, kuten perheen kanssa yhdessäoloon ja harrastuksiin. Myös ikäihmiset ovat löytäneet palvelun enenevissä määrin, Risku toteaa.

Vastuullinen verkkokauppa tilaa itse tuotteet tavarantoimittajalta varta vasten toimituspäivää varten, jolloin ammattilaiset varmistavat, että kassiin laitetaan vain tuoretta ja priimaa tavaraa. Lisäksi kaupan kannalta hävikin määrä pysyy pienenä. Ekologisuuteen voidaan vaikuttaa myös suunnittelemalla toimitusreitit taloudellisesti.

Next article