Etusivu » Allergia ja astma » Atooppinen iho ja tukkoisuus lasten yleisimpiä allergiaoireita
Atooppinen ihottuma

Atooppinen iho ja tukkoisuus lasten yleisimpiä allergiaoireita

atooppinen-ihottuma
atooppinen-ihottuma
Kuva: Getty Images

Pienetkin lapset voivat kärsiä elämänsä ensimetreistä lähtien allergiaoireista. Yleisin lasten allergioista on atooppinen ihottuma, joka Terveystalossa työskentelevän lastenlääkäri Péter Csonkan mukaan voi olla myös itsenäinen sairaus.

– Atooppinen ihottuma ei välttämättä johdu ruoasta, mutta niillä lapsilla, joilla se todetaan, on korkea riski kehittää allergia tai yliherkkyys jollekin ruoka-aineelle tai hengitettäville allergeeneille, Csonka jatkaa.

Atooppista ihottumaa hoidetaan lievittämällä ihon tulehdusta, punoitusta, hilseilyä ja kutinaa paikallisilla rasvoilla sekä tarvittaessa kortisonipohjaisilla lääkevoiteilla. Noin 4–6 prosentilla lapsista oireita aiheuttaa jokin ruoka-aineallergia, joka on useimmiten maito-, kananmuna- tai vilja-allergia.

– Atooppisen ihottuman lisäksi lapsilla esiintyy muitakin iho-oireita, kuten esimerkiksi nokkosihottumaa. Kaikki lapsella esiintyvä ihottuma ei kuitenkaan johdu allergiasta, Csonka tietää kertoa.

Pienen lapsen jatkuva nuha, tukkoisuus sekä silmien turvotus ja kutina viestivät joko eläinperäisestä tai siitepölyallergiasta.

– Siitepölyallergiaan liittyvää silmien vuotamista, aivastelua, yskää ja nuhaa hoidetaan lapsille sopivilla antihistamiinivalmisteilla, kuten tipoilla, suussa sulavilla tableteilla sekä tarvittaessa kortisonipohjaisilla nenäsuihkeilla. Eläinperäisissä allergioissa suositeltavin hoitomuoto on kontaktin välttäminen, jos oireet ovat häiritseviä.

Myös nenäimuri on auttanut joidenkin lasten oireisiin.

Jos vanhempi epäilee lapsellaan olevan siitepöly-, ruoka- tai muuta allergiaa, kehottaa Csonka hakeutumaan lääkärin luokse tarkempiin tutkimuksiin.

– Diagnoosin saaminen on tärkeää, jotta vanhempi tietää, mitä pitää välttää sekä kuinka tarkkaan, miten kauan ja miten lapsen saamia oireita tulee hoitaa ja miten niitä voi helpottaa.

Tuotteet kuivalle, halkeilevalle ja atooppiselle iholle

Next article