Etusivu » Infektiotaudit » Hiv-positiivinen Emilia: ”Lääkitty hiv ei tartu”
Hiv

Hiv-positiivinen Emilia: ”Lääkitty hiv ei tartu”

hiv
hiv
Emilia kannustaa jokaista ottamaan selvää hivin faktoista ja tiedostamaan omat ennakkoluulonsa. Kuva: Getty Images

Lääkkeet estävät nykyisin hivin tarttumisen ja mahdollistavat sairastuneille tavallisen elämän. Vanhentunut tieto ja turhat ennakkoluulot elävät kuitenkin sitkeästi.

– Tartunta todettiin pikatestissä vuonna 1999. Suomessa oli 90-luvun lopulla hiv-epidemia huumeidenkäyttäjillä, ja minulle ehdotettiin testiä neulanvaihtopisteellä. Hetkeä myöhemmin sain tietää tuloksen olevan positiivinen.

Näin Emilia (nimi muutettu) kuvailee aikaa, jolloin sai hiv-diagnoosinsa. Vaikka heroiinikoukkuun jäänyt Emilia oli pyrkinyt pistämään turvallisesti, eteen oli tullut tilanteita, joissa puhtaita välineitä ei ollut saatavilla ja oli käytettävä käytettyä ruiskua.

– En tiedä, pystyykö heroiiniriippuvuutta kokematon ihminen ymmärtämään, ettei kyse ole vapaasta valinnasta. Ilman aineita kipu ja henkinen tuska olivat liikaa, Emilia sanoo.

Sittemmin kuiville päässyt Emilia kertoo hivin vaikuttavan hänen elämäänsä vain marginaalisesti. 

– Otan lääkkeen aamuisin enkä yleensä mieti koko asiaa. Monella muulla elämän valinnalla on suurempi vaikutus: pidänkö terveydestäni ja ihmissuhteistani huolta? Osaanko rajata työntekoani niin, etten uuvu? Näitä asioita ajattelen enemmän. 

Ota selvää faktoista ja tiedosta ennakkoluulosi!

Emilia iloitsee siitä, että vaikka pelkojen ja ennakkoluulojen värittämät mielikuvat ja asenteet muuttuvatkin hitaasti, maailma muuttuu myös parempaan suuntaan. Hänen mukaansa etenkin nuoret ovat nykyisin hyvin tiedostavia ja valveutuneita.

Pelkään kovasti sitä, miten ihmiset suhtautuvat minuun sairaudesta kuultuaan.

– Kun kerroin omalle lapselleni, että stigmaa kantanut hiv leimattiin pitkään homomiesten ja huumeidenkäyttäjien taudiksi, hän ei lainkaan ymmärtänyt, miten jonkun seksuaaliseen suuntautumiseen voisi liittyä stigmaa.

Eniten hiv on vaikuttanut Emilian elämässä kumppanin etsintään. Vaikka lääkityksellä oleva hiv-positiivinen ei enää ole velvoitettu kertomaan seksikumppanilleen tartunnastaan, Emilia itse ajattelee, että sairaudesta olisi vaikeaa olla kertomatta. 

– Asian paljastaessani koen silti asettavani itseni haavoittuvaan asemaan. Pelkään kovasti sitä, miten ihmiset suhtautuvat minuun sairaudesta kuultuaan.

Sillä, ettei lääkitty hiv tartu, on ollut Emilialle suorastaan mullistava merkitys. 

– Jokainen varmaan ymmärtää, miten raskasta on elää peläten satuttavan kumppaniaan. Nyt sitä ei tarvitse enää pelätä. En voi tartuttaa ketään, en ole vaarallinen kenellekään.

FI-NON-00684 

Next article