Etusivu » Kultaiset vuodet » Intohimoisen harrastamisen kulta-aika
Liikunta

Intohimoisen harrastamisen kulta-aika

harrastaminen
harrastaminen
Suurimmalle yleisölle Hyppösen ääni on tuttu lukuisista televisio- ja radiomainoksista. Eläkkeellä oleva Hyppönen on valmis tekemään töitä niin kauan kuin ääntä lähtee. Kuva: Amanda Tenkanen

Näyttelijä Juha Hyppösen eläkepäiviin kuuluu sopivassa suhteessa aktiivista ulkoilua ja liikkumista, kotona puuhastelua sekä töiden harrastamista.

Hyppönen on näytellyt 70–80-luvuilla Turun sekä Helsingin kaupunginteatterissa. Sen lisäksi hän on näytellyt suomalaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. Suurimmalle yleisölle Hyppösen ääni on kuitenkin tuttu lukuisista televisio- ja radiomainoksista 70-luvulta lähtien aina tähän päivään saakka.

– Paperilla olen eläkeläinen, mutta äänityöläisenä voin tehdä töitä edelleen. Ja teenkin niin kauan kuin ääntä lähtee, Hyppönen toteaa.

Freelancerina toimineen Hyppösen päivärytmi oli aktiivisimpinakin työvuosina melko joustava, joten mitään selkeää siirtymistä niin sanottuun eläkeläisrytmiin ei koskaan tullut. Ensi vuonna mittariin tulee ikävuosia 75, mutta se ei hidasta tahtia.

– Ikä on vain numero. Kunhan pysyy perusterveenä ja hyvässä kunnossa, niin koen, että voi tehdä melkeinpä mitä vain. Omalla kohdallani aktiivinen puuhastelu ja liikkuminen kropan ehdoilla ovat esimerkiksi pitäneet jo pitkään polven nivelrikon aisoissa.

Rakkaus harrastukseen voi löytyä koska vain

Vanhojen harrastusten, purjehduksen, hiihdon ja laskettelun, jäätyä vähemmälle Hyppösellä oli hetkellisesti tekemisestä pulaa. 67-vuotiaana hän löysi itselleen uuden harrastuksen golfista, ja lyhyessä ajassa lajista onkin muodostunut lähes elämäntapa.

– Moni ystävä oli jo lajin parissa, joten aloittaminen oli pienestä varautuneisuudesta huolimatta helppoa. Siinähän sitä tekemistä onkin sitten ollut jo 7 vuotta.

Hyppönen pyrkii pelaamaan mahdollisimman paljon, heti varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Yhtenä vuotena hän muistaa pelanneensa Suomessa vuoden jokaisena kuukautena ulkona, vaikka yleensä talvisin golfin harrastaminen keskittyykin sisähalleihin.

– Alkuun pelasin lähes säällä kuin säällä, mutta nykyään pelaan mieluiten kesällä tai kuivalla kelillä, Hyppönen naurahtaa.

Lajina golf on Hyppöselle tehokas liikuntamuoto, joka ylläpitää fyysistä kuntoa ja pitää mielen virkeänä. Pelikierros kestää 4 tuntia, jota ei välttämättä tulisi lenkkipolulla käveltyä yhtäjaksoisesti. Lisäksi lajissa viehättää sen sosiaalinen puoli.

– Parasta golfissa on se, että sitä pelataan itseään vastaan. Se ei tarkoita, että haluaisin pelata yksin, vaan golf on hyvin sosiaalinen peli. Pelaan yleensä ystävien tai perheen kanssa, mutta olen myös tutustunut kentällä paljon uusiin ihmisiin.

Oma koti kullan kallis

Aktiivisen liikuntaharrastuksen lisäksi suuri osa Hyppösen vapaa-ajasta kuluu oman kodin askareissa. Omakotitalosta huolehtiminen käy hyvin hyötyliikunnasta.

– Silloin, kun en pelaa golfia, niin puuhastelua riittää kotona omakotitalossa ympäri vuoden. Polttopuiden pilkkomista, rakennusten kunnossapitoa, pihan hoitoa, ruohonleikkuuta ja lumitöitä. Lähtökohtaisesti olen oman taloni talonmies.

Omakotitalossa asumiselle tyypillistä on pienten projektien putkahteleminen asialistalle. Hyppönen kuitenkin kokee, että nykyisellään hänellä on riittävästi aikaa kaikelle puuhastelulle, ja levollekin jää oma osuutensa päivän tunneista.

– Herään yleensä varhain kukonlaulun aikaan, niin päivän aikana ehtii tehdä vaikka mitä ja illalla tulee myös varmasti uni, Hyppönen summaa.

Next article