Etusivu » Dermatologia ja ihonhoito » Laulaja ja somevaikuttaja Tuuli: ”Älä anna aknen lannistaa”
Ihottumat ja ihosairaudet

Laulaja ja somevaikuttaja Tuuli: ”Älä anna aknen lannistaa”

Tuuli
Tuuli
Positiivinen Tuuli kertoo uineensa iho- ongelmiensa aikaan sangen syvissä vesissä ennen kuin päätti, ettei anna ulkonäön määrittää itseään. Kuva: Mikael Renwall

Akne nähdään usein virheellisesti vain teini-ikäisten ongelmana, vaikka sairaus voi puhjeta kenelle vain. Onneksi myös aikuisiän akneen löytyy tehokkaita hoitokeinoja. 

– Kenelläpä teini-ikäisellä ei olisi iho-ongelmia, ajan kanssa ne menevät kyllä ohi, laulaja ja somevaikuttaja Tuuli, oikealta nimeltään Tuuli Oikarinen, pohti ollessaan yläasteella.

Kun tulehtunut ja epäpuhdas iho vaivasi vielä lukiossakin, Tuuli alkoi epäillä, että kyse voisikin olla jostain muusta. Hän odotti kuitenkin vielä muutaman vuoden ennen kuin hakeutui ihotautilääkärin vastaanotolle. 

– Ensin testasin kaikki mahdolliset kasvohoidot ja kävin jopa vyöhyketerapiassa. Jätin myös pois kaikki maitotuotteet ruokavaliostani, mikä toikin tilanteeseen hieman apua.

Kuitenkin vasta kokenut ihotautilääkäri näki todellisen syyn Tuulin iho-ongelmien taustalla.

– Minulla todettiin aikuisiän akne, johon aloitin saman tien lääkehoidon. Tuloksia aloin nähdä noin puolen vuoden jälkeen, usein lääkitys vaikuttaa kuitenkin jo nopeammin, Tuuli kertoo. 

Myös epäpuhtaan ihon voi näyttää ilman häpeää

Hyväntuulinen laulaja tuntuu olevan positiivisuuden perikuva, mutta Tuulin itsensä mukaan hän ui iho-ongelmiensa aikaan myös sangen syvissä vesissä.

– Olen tuntenut paljon epävarmuutta huonosta ihostani. Usein tuntui, että se oli ainoa asia, joka minusta huomataan. Välttelin jossakin vaiheessa jopa katsekontaktia, Tuuli sanoo.

Sosiaaliseen mediaan Tuuli kuitenkin postasi rohkeasti kuvia myös ihon tulehtuneisuuden ollessa pahimmillaan. Vaikeana hetkenä hän lopulta päätti, ettei anna ulkonäön määrittää itseään.

– Ajattelin, että voin hyvin näyttää myös oman epäpuhtaan ihoni ilman häpeää. Tajusin jossakin vaiheessa, että toiset ihmiset näkevät minussa paljon muutakin kuin näppyläisen ihon. 

Muita samassa tilanteessa olevia Tuuli kehottaa rohkeasti hakeutumaan ihotautilääkärin pakeille. Kaikki kivet kannattaa kääntää avun löytämiseksi, sillä hoitokeinoja löytyy kyllä.

– Hyvinvoiva iho vaikuttaa paljon myös henkiseen hyvinvointiin. Olin aiemminkin itseeni tyytyväinen, mutta nyt tuntuu, että olen puhjennut kukkaan.

Tutkittua tehoa rasvoittuvan ja epäpuhtaan ihon hoitoon

Next article