Mieltä ja kehoa on hoidettava kokonaisuutena

Hyvinvoinnin ylläpitäminen vaatii usean osa-alueen tasapainoa. Kuva: Getty Images

Mielen hyvinvointi, fyysinen terveys ja elintavat vaikuttavat yhdessä siihen, miten jaksamme työssä ja selviämme arjen vaatimuksista. Siksi naisten työ- ja toimintakykyä on tarkasteltava kokonaisuutena.

Naisten terveyden kehityksessä on kaksi huolestuttavaa suuntaa. Lihavuus on yleistynyt erityisen voimakkaasti työikäisillä naisilla ja se lisää monien pitkäaikaissairauksien riskiä. Samaan aikaan mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot ovat lisääntyneet, jyrkimmin 25–34-vuotiailla naisilla. Nuorten aikuisten psyykkinen kuormittuneisuus on edelleen korkeammalla tasolla kuin ennen koronapandemiaa.

Näitä kehityskulkuja käsitellään helposti erillisinä ongelmina. Arjessa ne kuitenkin kietoutuvat toisiinsa. Monen naisen arkea kuormittavat työn vaatimukset, työn ja perheen yhteensovittaminen sekä hoivavastuut lapsista ja ikääntyvistä vanhemmista. Kuormitus voi lisätä stressiä, joka puolestaan altistaa uniongelmille. Väsyneenä ja kuormittuneena voimavarat eivät aina riitä liikuntaan ja terveyttä tukeviin ruokavalintoihin. Paino voi nousta samalla, kun mielen hyvinvointi on koetuksella.

Naisten terveyttä ja työkykyä on tuettava monin keinoin

Lisää Naisten terveys