Ymmärtämällä paremmin omia geneettisiä taipumuksiamme voimme tehdä tarkempia valintoja esimerkiksi ruokavalion, liikunnan ja elämäntapojen suhteen.
Geenitestit ovat viime vuosina nousseet merkittäväksi osaksi terveyden ja hyvinvoinnin henkilökohtaistamista. Ne tarjoavat meille arvokasta tietoa siitä, miten perimällämme on suora vaikutus moniin elämän osa-alueisiin, kuten fyysiseen suorituskykyyn, unen laatuun, ravitsemukseen ja jopa stressin hallintaan.
– Ymmärtämällä paremmin omia geneettisiä taipumuksiamme voimme tehdä tarkempia ja yksilöllisempiä valintoja elämäntapojemme suhteen. Geenitestit antavat konkreettisia keinoja optimoida arkea, Laura Kauppinen Evogenomilta kertoo.
Esimerkiksi voidaan nostaa uni, joka on keskeinen osa meidän jokaisen hyvinvointia. Riittävä ja hyvälaatuinen uni vaikuttaa suoraan jaksamiseen, fyysiseen terveyteen ja henkiseen hyvinvointiin.
– Unen laadun ja palautumisen tiedetään olevan pitkälti geneettisiä. Noin kaksi kolmasosaa unen syvyydestä on perinnöllistä, mikä selittää sen, miksi toisilla uni on herkkää ja katkonaisempaa, kun taas toisilla syvää ja jatkuvaa, Kauppinen kertoo.
Geenitestin avulla voidaan näin ollen arvioida, kuinka hyvin yksilö esimerkiksi sopeutuu yötyöhön geneettisen vuorokausirytmin perusteella. Perimä vaikuttaa Kauppisen mukaan myös palautumiseen fyysisestä rasituksesta.
– Testi voi esimerkiksi paljastaa, onko henkilö kestävyys- vai voimatyypin urheilija, mikä auttaa valitsemaan juuri itselle sopivimmat ja mieluisimmat liikuntamuodot.
Lisäksi taipumus stressiin ja addiktioihin voi osaltaan vaikeuttaa palautumista, varsinkin jos uni häiriintyy stressin vuoksi.
– Ja nyt tullaan itse asiaan. Geenitestin antama tieto ei ole mikään tuomio vaan työkalu omien vahvuuksien ja ominaisuuksien ymmärtämiseen. Sen avulla voi tehdä arjessa muutoksia, jotka parantavat merkittävästi omaa hyvinvointia, Kauppinen jatkaa.
Evogenom – yksilölliset geenitestit edullisesti
Suomalainen Evogenom tarjoaa monipuolisia ja helposti tehtäviä geenitestejä, joiden avulla käyttäjä voi saada arvokasta tietoa perimästään ja tehdä yksilöllisiä päätöksiä terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi. Kauppisen mukaan yrityksen tavoitteena on antaa jokaiselle kuluttajalle välineet oman kehon tutkimiseen ja hallintaan.
– Testit tarjoavat tarkkaa tietoa muun muassa palautumisesta, liikunnasta, ravitsemuksesta ja lääkevasteista.
Evogenomin geenitestit ovat erittäin tarkkoja ja ammattilaisten hyväksymiä. Testin suorittamiseen riittää yksittäinen sylkinäyte, ja tulokset saa helposti puhelimeen asennettavan sovelluksen kautta.
– Mahdollisuus räätälöidä testit omien tarpeiden mukaan tekee siitä entistä käyttäjäystävällisemmän, Kauppinen painottaa.
Kauppinen kuvailee, miten testitulokset voivat konkreettisesti auttaa optimoimaan omaa elämää ja vähentämään stressiä.
– Esimerkiksi tieto siitä, millaiset vitamiini- ja mineraalitasot ovat geneettisesti matalat, auttaa keskittymään oikeisiin asioihin ravitsemuksessa.
Sovellus tarjoaa Kauppisen mukaan tieteellisten faktojen lisäksi myös käytännön vinkkejä ja toimintaohjeita arkeen.
– Testitulokset antavat tiedon siitä, millaisista asioista juuri sinä hyödyt eniten, mikä voi helpottaa arkea merkittävästi ja vähentää stressiä. Testiä ei turhaan kutsuta hyvinvoinnin jättiläiseksi.
Evogenomin suomalaiset geenitestit
1. Feel – jaksamiseen, palautumiseen ja uneen
2. Move – liikuntaan ja urheiluun
3. Eat – painonhallintaan ja ravitsemukseen
4. Farma – lääkkeiden vaikutusten yksilölliseen tarkasteluun
Lisäksi testejä voi täydentää
pienemmillä paketeilla (alk. 14 €).
Kiinnostuitko geenitesteistä?