Etusivu » Diabetes » Älykäs insuliinipumppu helpottaa diabetesta sairastavan arkea
Sponsoroitu

Diabeteksen hoitaminen on muuttunut monelle diabetesta sairastavalle älyteknologian kehittymisen myötä. Älykäs insuliinipumppu laskee ja annostelee insuliinia tarpeen mukaan päivän mittaan.

Diabeteshoitajana työskentelevä Pinja Peltola on sairastanut ykköstyypin diabetesta 30 vuotta.

– Me ykköstyypin diabetesta sairastavat eroamme kakkostyyppiä sairastavista esimerkiksi siinä, että useimmat meistä ovat sairastaneet diabetesta lapsesta tai nuoresta lähtien, kun taas kakkostyypin diabetekseen sairastutaan tavallisemmin vasta aikuisena, Peltola kertoo.

Hänellä on yhä muistissa aika, jolloin diabeteksen hoitaminen vaati etukäteissuunnittelua päivän aterioista ja liikkumisista, sillä ne vaikuttavat insuliinitarpeeseen. Niihin aikoihin Peltola saattoi pistää insuliinia 7–10 kertaa päivässä.

Neljä vuotta sitten diabeteshoitaja siirtyi monipistoshoidosta Medtronicin valmistaman insuliinipumpun käyttöön. Insuliinipumppuhoidossa laite annostelee insuliinin ohutta letkua pitkin suoraan ihon alle insuliinipistosten sijaan.

Älypumppu on vapauttanut murehtimasta verensokerien laskuja ja nousuja.

Tänä kesänä Peltola vaihtoi insuliininpumpun älyteknologiaa hyödyntävään Medtronicin insuliinipumppuun nimeltään MiniMed™ 780G.

– Nyt käytössäni oleva pumppu seuraa glukoosisensorin avulla kudoksen sokeripitoisuutta ja annostelee insuliinia tarpeen mukaan, Peltola kertoo.

Peltola sanoo älypumpun helpottaneen hänen arkeaan huomattavasti. Päivän ruokailuja ja tekemisiä ei tarvitse enää tietää niin tarkasti etukäteen. Älypumppu on myös vapauttanut murehtimasta verensokerien laskuja ja nousuja.

–  Toki diabetesta sairastavan on aina hyvä pitää mukanaan jotakin sokeripitoista syötävää. Lisäksi pikainsuliinikynä kannattaa pitää matkassa mukana, mikäli pumppu ei jostakin syystä toimisikaan.

Insuliinia annostellaan vähän kerrallaan

Kun Peltola hoiti diabetestaan vielä monipistoshoitona, hän käytti sekä pitkävaikutteista että pikainsuliinia, jota kutsutaan myös ateriainsuliiniksi. Ateriainsuliinia pistetään aina ennen aterioita. Perus- eli pitkävaikutteista insuliinia pistetään lisäksi kerran tai kahdesti päivässä.

– Insuliinipumpussa on vain pikainsuliinia, mutta koska se syöttää insuliinia joidenkin minuuttien välein pieninä annoksina, se toimii näin myös “perusinsuliinina”.

Älypumppuun laitetaan joko kolmen tai seitsemän vuorokauden insuliinimäärä kerrallaan. Laite annostelee insuliinia tarpeen mukaan: sen algoritmi pyrkii kohti siihen asetettua glukoosiarvoa. Tämän lisäksi älypumpun käyttäjän tulee kertoa laitteelle syömiensä aterioiden hiilihydraatit, ja pumppu annostelee aterian yhteydessä tarvittavan insuliinin.

– Käytännössä voin katsoa välipalaksi syömäni jogurttipurkin kyljestä, kuinka paljon siinä on hiilihydraattia, syöttää tiedon pumppuun, joka laskee kuinka paljon tarvitsen insuliinia jogurttipurkin hiilihydraattimäärää varten.

Peltola muistuttaa, että älypumpunkin kanssa kannattaa aterian hiilihydraatit syöttää kymmenisen minuuttia ennen kuin aloittaa syömään, jotta insuliini vaikuttaa oikea-aikaisesti.

– Jokainen kokee diabetekseen sairastumisen eri tavoin. Itse ajattelen, ja koitan vastaanotolleni tulevillekin sanoa, ettei diabetesta vastaan kannata kapinoida, vaan pyrkiä hyväksymään sen hoitaminen osaksi elämää.

Hyvä tietää Medtronicin älyinsuliinipumpusta

Seuraa insuliinitarvetta reaaliaikaisten glukoosiarvojen ja henkilökohtaisten trendien perusteella.
Säätelee insuliiniannoksia tarkasti auttaen suojaamaan korkeilta ja matalilta arvoilta.
Korjaa korkeita arvoja automaattisesti tuoden apua alakanttiin laskettuihin hiilihydraatteihin.

Next article