Etusivu » Allergia ja astma » Siitepöly tulee jälleen, halusimme tai emme
Allergiat

Siitepöly tulee jälleen, halusimme tai emme

Kuva: Getty Images

Kirjoittaja Niki Malmros on Allergia, Iho & Astma-lehden päätoimittaja sekä Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry:n markkinointi- ja kumppanuuspäällikkö.

Siitepölykausi alkaa kaukokulkeutumien vuoksi joka vuosi suunnilleen helmikuussa. Euroopan lämmin kevät lennättelee siis tuulien mukana siitepölyä aina Suomeen asti, joten ei ole mitenkään epätavallista, että nenä alkaa vuotaa, kun lunta on vielä maassa. Suomessa siitepölykausi kestää elo–syyskuun vaihteeseen saakka.

Suomalaisista noin 20 prosenttia on siitepölyallergisia. Kotimaassa kevätkesällä oireita aiheuttavat lehtipuut, keskikesällä heinäkasvit ja loppukesällä pujo. Siitepölyä on ilmassa runsaasti aina kukintojen huippuina, ja ne kestävät vain muutaman viikon. Sään lämpö, ilmankosteus ja valoisuus vaikuttavat siitepölyn vapautumiseen.

Miten toimia, kun oireet taas ilmaantuvat?

Moni muistaa vieläkin jo vanhaksi käyneen ohjeistuksen, että antihistamiinien käyttö tulisi aloittaa hyvissä ajoin ennen siitepölykautta, mutta niin ei tarvitse enää nykyään toimia. Antihistamiinit ovat nopeatehoisia, joten oireiden hoidon voi aloittaa sitten, kun ensioireet ilmenevät, ei ennakkoon. Seuraa siis oireitasi ja toimi niiden mukaan. Reseptivapaita antihistamiineja on saatavilla tabletteina, nesteenä ja silmätippoina. Lisäksi on olemassa nenähuuhtelukannuja, nenäsumutteita ja erilaisia silmätippoja, joita voi käyttää antihistamiinien lisäksi.

Jos oman kodin sisäilma tuntuu keväällä kutittavan nenää tai kuivattavan silmiä, kannattaa vaihtaa ilmanvaihtoaukkojen suodattimet puhtaisiin ja asentaa ikkunoihin ikkunasuodattimet varsinkin, jos mielit tuulettaa ilmaa avonaisella ikkunalla.

Olotilaa voi helpottaa myös laadukkaalla ilmanpuhdistimella. Ilmanpuhdistinta hankkiessa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti laitteen pienhiukkasten puhdistustehoon. Laitetta ostaessasi kysy myyjältä, kuinka hyvä puhdistuskyky laitteella on 0.3 koon pienhiukkasissa. Moni tuotemerkki ilmoittaa korkean puhdistuskyvyn, mutta se ei koske pienhiukkasia. Jos laitteen äänitaso alimmalla teholla on enemmän kuin 33 desibeliä, laite jää yleensä käyttämättä. Kannattaa siis kiinnittää huomiota myös siihen, miten äänekäs laite on.

Allergiaviikolla jaetaan tietoa ja ohjeita

Allergiaviikkoa on vietetty vuodesta 1982 lähtien, tänä vuonna se on 21.–27.3. Vuosittain allergia-, iho- ja astmayhdistykset jalkautuvat kuluttajien pariin ja auttavat siitepölyallergian kanssa. Allergia.fi-verkkosivuilta löydät tietoa siitepölyallergiasta ja ajankohtaiset ohjeet. Allergia-, iho- ja astmaliitolla on myös siitepölyallergisten Facebook-verkkoryhmä, josta saat tukea ja arjen kokemuksia muilta allergisilta.

Allergia-, iho- ja astmaliitto on valtakunnallinen terveysjärjestö, jonka tehtävänä on parantaa allergisten, astmaatikkojen, eri tavoin herkistyneiden sekä erilaisia, myös harvinaisia ihotauteja sairastavien ja heidän läheistensä elämänlaatua ja edistää heidän yhteiskunnallisia oikeuksiaan.

Next article