Etusivu » Allergia ja astma » Astma ei hidasta Jesse Kaikurannan kevään kiertuetta
Astma

Astma ei hidasta Jesse Kaikurannan kevään kiertuetta

kaikuranta
kaikuranta
Jesse Kaikuranta muistuttaa nuoria astmaatikkoja, ettei diagnoosi ole maailmanloppu. Kuva: Sara Lehtomaa

Pop-artisti Jesse Kaikuranta aloittaa helmikuussa Valoa-keikkakiertueen, joka vie hänet eteläisimmästä Suomesta aina Raaheen asti.

Laulaja ja astma tuntuvat äkkiä ajatellen hankalalta yhtälöltä. Muusikko ja laulunopettaja Jesse Kaikuranta on kuitenkin selättänyt tämän ongelman.

– Joskus ajattelen, että laulajana saatan jopa päästä helpommalla kuin moni muu astmaatikko, sillä laulajana olen oppinut vaikuttamaan tietoisesti omaan hengitykseeni enkä ole siinä asiassa vain vaiston varassa.

Kaikurannan astma todettiin jo lapsena, mutta hän kokee eläneensä täysin normaalin lapsuuden ja nuoruuden.

– Tietenkään en aina muistanut noudattaa hoito-ohjeita niin tarkasti kuin olisi ollut syytä, ja siksi kunto saattoi vaihdella, mutta nuorenahan näin voi helposti käydä.

Iän myötä Kaikurannan astma on muuttanut luonnettaan rasitusastmasta enemmänkin allergialuonteiseksi.

– Oireet pahenevat jonkin verran keväisin, joka on muutenkin rasittavaa aikaa allergisille. Toisaalta lisääntynyt liikuntaharrastukseni on kohentanut yleiskuntoani. Jos esimerkiksi joudun juoksemaan bussiin, se ei enää tunnu juuri missään.

Soolokiertueelle helmikuussa

Kaikurannan suosio alkoi vuoden 2012 Voice of Finland -kilpailuista, ja oma yleisö on löytynyt erityisesti entisen kotiseudun, Kokkolan seuduilta.

– Sinne on aina kiva palata, vakuuttaa Kaikuranta.

Keikkalaulajan lisäksi Kaikuranta toimii myös laulunopettajana.

– Koen, että opetustyö on artistille hyödyksi: opettamisen lisäksi siinä oppii väistämättä itsekin. Joudun aina tarkistamaan mielessäni, miten itse teen opettamani asian. Tämä auttaa esimerkiksi näkemään omat rutiinit ja pääsemään niistä irti.

Kaikurannan laulujen lyriikoissa on usein syvempi sanoma kuin kepeissä rakkauslauluissa. Sanoituksista on vastannut pääosin Saara Törmä, nyttemmin myös Hanna Johde.

– Oma suosikkini on painava sanoitus yhdistyneenä musiikilliseen kepeyteen, hän toteaa.

Helmikuussa käynnistyvää soolokiertuetta Kaikuranta odottaa innolla.

– Kiertueen nimi, Valoa, sopii hyvin kevään myötä lisääntyvään auringonpaisteeseen ja energiaan.

– Nuorille astmaatikoille sanoisin, että diagnoosi ei ole maailmanloppu. Astman kanssa pärjää, kun vain pitää kiinni lääkärin antamista hoitorutiineista. Lääkkeet ovat nykyään niin kehittyneitä että niiden tuella voi elää täysin normaalia elämää, Kaikuranta summaa.

Next article