Etusivu » Neurologiset sairaudet » Vuosittain aiheutuu tuhansia uusia vakavia aivovammoja – sekä varhain aloitettu että pitkäjänteinen ylläpitävä kuntoutus on tärkeää
Sponsoroitu

Työ-, liikenne- ja vapaa-ajan tapaturmien sekä pahoinpitelyjen seurauksena aiheutuu vuosittain tuhansia uusia vakavia aivovammoja. Aivovamma on ulkoisen voiman aiheuttama aivotoimintojen häiriö tai rakenteellinen vaurio. Oireet voivat olla hyvin monenlaisia riippuen siitä, millaisia vaurioita aivoissa on tapahtunut.

Neurokirurgian erikoislääkäri Seppo Juvela Validian Aivovammapoliklinikalta kertoo, että aivotoimintojen häiriöiden syynä olevat solu- ja molekyylitason häiriöt eivät ole kokonaisuudessaan aivokuvantamisin todettavissa, toisin kuin esimerkiksi aivokudoksen selvät ruhjeet tai verenvuodot. Magneettitutkimus on voitu tehdä myös niin myöhäisessä vaiheessa, etteivät vauriot enää ole näkyvissä. Aivovammaa parantavaa lääkehoitoa ei ole, mutta lääkehoidosta voi saada apua oireisiin.

Osalla potilaista on liikunta- tai puhekyvyn tai aistitoimintojen oireita. Päällepäin näkyviä oireita ei kuitenkaan välttämättä ole, mikä voi johtaa alidiagnostiikkaan varsinkin, kun alkuvaiheessa esiintyy usein aivoperäistä oiretiedostuksen puutetta.

Tavanomaisia oireita ovat ohimenevät tai pysyvät eriasteiset kognitiivisten toimintojen, kuten muistin, aloite- ja päättelykyvyn häiriöt, käyttäytymisen ja tunteiden säätelyn sekä vireyden ja unen säätelyn häiriöt. Neuropsykologiset häiriöt voivat jäädä toteamatta tai hoidossa ja kuntoutuksessa jäädä taka-alalle. Aivovamman aiheuttama todellinen toimintakyvyn haitta selviääkin usein vasta vuosien aikana.

Kansainvälinen tieteellinen tutkimus on osoittanut aivovammakuntoutuksen olevan vaikuttavaa. Kuntoutuksen käynnistyminen jo varhaisessa vaiheessa on tärkeää, samoin sen pitkäjänteinen toteutuminen.

– Pitkällä tähtäimellä riittävä ylläpitävä kuntoutus on ratkaiseva tekijä toimintakyvyn heikkenemisen ehkäisemiseksi, sillä aivovamma altistaa tavanomaista varhaisemmalle kognitiiviselle ikääntymiselle. Aivovamman haittaavuus voi ajan myötä kasvaa ilman riittävää kuntoutusta, kertoo Juvela.

Kuntoutuksen ja tuen merkitys läpi elämän on suuri, jotta mahdollisimman vapaa autonomia eri toimintakyvyn alueilla saavutetaan ja säilyy.

Validian moniammatilliset kuntoutusjaksot ovat intensiivisiä. Jaksot suunnitellaan mittatilaustyönä yksilöllisten tavoitteiden mukaisiksi. Kuntoutustarpeet painottuvat eri tavoin kuntoutumisen eri vaiheissa. Käytössä on modernit tilat ja modernia kuntoutusteknologiaa. Kuntoutus voi toteutua myös kotoa käsin avokuntoutuksena. Palveluissa yhdistämme kliinisen asiantuntemuksen ja kansainvälisen tieteellisen tutkimuksen tuottaman näytön.

Kohti tasavertaista arkea

Next article